keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Huomenna se sitten on, jo joulukuu. Tuli ihan puskan takaa. Jotenkin tuo ulkona vallinnut sateinen keli ja musta maa, ei ole sitäkään vähää virittänyt joulukuutunnelmaan. Nyt sentään on onneksi jo vähän valkoista höttöä maassa. Pysyisi nyt sitten ainakin viikonlopun, niin saatasiin tehtyä suunniteltu pulkkamäkiretki.

En tiedä missä kohtaa minusta on tullut töissä niin suosittu, että apupyyntöjä satelee meililaatikon täydeltä. Ja kaikki tuntuvat omasta mielestään olevan niin suurenmoisia, että heidän tarpeensa pitäisi laittaa kaikkien muiden ohi. Tai ainakin minun pitäisi tehdä kaikkeni ja saada asiat järjestymään, niin että kaikilla on hyvä mieli. Sellainen kun ei nyt vain oikein onnistu. Sillä minun mielestäni ne jotka ovat olleet asiansa kanssa ajoissa, ansaisevat juuri sen hetken kun ovat varanneet, enkä minä heiltä lähde anomaan, että jos nyt kuitenkin pikkuisen siirrettäisiin ja tiivistettäisiin, niin nämä mattimyöhäisetkin saisivat slotinsa. Tai voisinhan minä tietty, mutta en tahdo tehdä itsestäni sellaista kitisijää, saatika luovuttaa oikeiden töiden tekemisaikaani tuollaiseen turhaan. Jos se tekee minusta joustamattaman ja vittumaisen, niin tehköön sitten.

Hitto, että ärsyttää. Muutenkin pitäisi tunkea päähän taas roppakaupalla sellaisia asioita, joita ei pätkään ymmärrä ja sitten mielellään mahdollisimman pikaisesti kehittyä noissa asioissa asiantuntijaksi. Muita kouluttavaksi kaikkitietäjäksi.

Minun päältäni loppuu kapasiteteetti ja minulta motivaatio edes yrittää ehtiä tekemään kaikki, koska aikataulu on mahdoton, työkalut toimimattomia ja uusien hommien pino inboxissa kasvaa.


Kaiken lisäksi lempivirvoitusjuomani on suoranaisesti raiskattu. Tuijotin lähi K-kaupan juomahyllyä, naama irvistykseen vääntyen ja kasvavan inhoituksen vallassa. Pepsi Max Cappucino. Yäk. Lemonit ja limet vielä ymmärrän, mutta että oikein erikoiskahvia.

Saattaahan niitä tietty olla olemassa ihmisiä, jotka tilaavat myös kossukolansa lirauksella kaputsiinoa. Aivan varmasti.