keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

blues

Välillä on sellainen olo, että olisi paljonkin sanottavaa. Ja seuraavassa hetkessä ei ole enää mitään mielessä. Omituisia, toisistaan täysin irrallaan seikkailevia sanoja hyppii yhdestä ajatuksesta toiseen, ilman minkäänlaista aasinsiltaa. Pään sisus on vähän niin kuin äskeinen lause. Sanoja rivissä ilman järkevää ajatusta.

On sellainen olo, etten haluaisi olla yksin. Halusin olkapään johon nojata tai seura ilman olkapäätäkin olisi ihanaa. Ei tarvitsisi edes puhua. Oltaisiin vaikka ihan hiljaa, mutta kuitenkin yhdessä. Niin, että tietäisin jonkun olevan tuossa lähellä.

Puhelin pursuilee ihmisiä, joille voisi soittaa ja puhua. Mutta nyt ei ole kyse siitä puhumisesta. En oikein edes jaksaisi sitä. Haluaisin tuntea, että joku lähellä ymmärtää sanomattakin, millainen olo minulla on. Sielujen sympatiaa. Siksi sitä kai sanotaan.


-----


Tänään yritin tuskastuneena avata konttorin naistenhuoneen ovea kulkunapillani ja se piru vain pysyi lukossa. Kummakos tuo, kun ne veeseen lukot kuitenkin meilläkin toimii vielä ihan veivaamalla.

Huomenna haen piristykseksi paketillisen
Touko-Poukoa. Eiköhän tämä elämä tästä taas iloksi muutu.

2 Comments:

At 10:16 ip., Blogger Mimsozinho said...

Virtuaaliolkapäätä täältä tarjolla. Ja ihan oikeatakin jos joskus on joku hullu Mansen Bloggaajat-tapaaminen!

Johan sitä on tullut jo tuota DVD:tä kaksi jaksoa katseltua ;)

 
At 12:37 ap., Blogger auringonkukka said...

Kiitos Mimso olkapäästä!
Aika villi ajatus tuo Mansemiitti. Mutta ihan mielenkiintoinen. Hmm. Uskaltautuisikohan sitä sitten kummiskaan paikalle :)

Hienoa, että dvd:t lopulta tuli, alkoi vhs olla jo aika lopussa.
Täälläkin ollaan vasta ihan alkutekijöissä, mutta nauruterapia jo hyvällä alulla ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home