maanantaina, lokakuuta 31, 2005

juttuhommia

Kolmisensataa kilomeetriä teatteriin ja takaisin. Oli tosin sen väärti. Tietyn poppistaran biisit taitaa illan esityksen myötä tunkea uniinkin.

Takaisin ajellessa, Äetsän kohdalla taivas loimahti täysin punaiseksi ja hetken päästä vastaan ajeli melkoisen monta vilkkuvaloautoa. Viimeisimmän tiedon mukaan henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Paluumatkalla tavattiin myös superisti cool EB, joka tunki nokkansa niin lähelle meidän perää, että nätisti olisi meidän auto lyhentynyt, jos olisi tullut äkillinen jarrutustarve. Ja koska cooli eb on pikavuoro, niin sopivan välin tullen se ampaisi ohitse, hienosti keltaiset viivat ylittäen. Että turvallista matkaa vaan.

Aamulla palaveri, johon hommat vielä ihan vaiheessa ja lauantai-illan suukottajakin lähestyi viestillä. Unohtui vastata. Uups.

Tässä kai nämä hyvät uutiset sitten olivatkin. Kettu kuittaa.

sunnuntaina, lokakuuta 30, 2005

turvassa lusikassa

Tulihan baariteltua ihan pidennettyyn tappiin saakka ja nukuttua sitten koko tämä päivä. Onneksi pilekumppanikin on lahjoittanut kokopäivän unimasalle, joten ei ole itsellänikään ihan niin huono omatunto.

Eilisen illan saldo oli runsain mitoin silmän iloja ensimmäisessä baarissa. Toisessa baarissa elähtänyt keltahampainen, rahoillaan ja autoillaan seuraa yrittänyt saada herra. Ja myös pari sormus nimettömässä yöseuraa vongannutta nuortamiestä. Lobbaajalta saatu harmaa Niinistö-silikoniranneke. Paljon naurua ja aika monta siideriä. Sekä ihan kiva hyvän yön suukko.

Suukottaja olisi halunnut seuraa yöksikin, mutta ei itsestäni tuntunut hyvältä idealta. Joten ihan yksikseni painuin aamutunneilla pehkuihin. Ja tyytyväinen olen päätökseeni. Vaikka läheisyyttä ja seksiä kaipaankin, niin melkoisesti enemmän kipinää saisi suukot synnyttää ennen kuin viereeni otan.
Ihan tarpeeksi olen kokenut epämiellyttäviä aamuhetkiä, nukkuvaa näytellen ja toivoen, että toinen älyää ottaa ovet. Ja ihan tarpeeksi olen myös pahaa mieltä aiheuttanut, toisella olessa enemmän ihastusta pelissä kuin minulla. Ei vaan tunnu enää minun jutulta nuo hetkelliset läheisyyden tuojat.

Haluan enemmän. Haluan molemminpuolista ihastusta, perhosia vatsassa, kylmänväreitä kosketuksesta, jalat veteläksi laittavia suudelmia ja toisen ajattelemisesta nousevan hymyn huulille. Haluan molemmat huomioon ottavaa nautinnollista seksiä, läheisyyttä ja hellyydenosoituksia. Haluan ihmisen jonka kanssa voi käpertyä lusikkana unelle ja tuntea olevansa turvassa.

Olen vaativa, tiedän. Mutta minulla on siihen oikeus.

torstaina, lokakuuta 27, 2005

mytyn mytty

Ompa iloista tehdä töitä ihmisen kanssa joka myttyää kaiken. Siis sanallisesti myttyää.
"No se sitten täytyy mytytä siihen lisäksi", "Sitä en ole vielä onnistunut myttymään sitä siihen versioon", "Täytyypä katsoa, jos senkin vielä saisi mytyttyä siihen samaan". Ja sata muuta mytyttävää asiaa.
Antakee armoa!
Harvoin minä ärsyyntyneenä rumasti ärhentelen. Mutta nyt tekisi mieli toivottaa myttyäjä myttyineen sinne mihin aurinko ei paista.

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

ystävistä

Tänään palatessani tienaamasta kotiin, istuin bussimatkan nuoren naisen vieressä, joka varsin avoimesti ja kuuluvalla äänellä kertoili puhelimeen kuulumisiaan.
Parisuhde oli loppu ja uusi asunto lähes kalustettuna. Yksinäisyys vaivasi tyhjässä kodissa ja nukkumatti tuli kylään ainoastaan lääkkeiden avulla. Niin tuttu tarina varmasti monelle.


Mutta asia joka toi omia muistoja, parisuhteen pakettiin pakkaamis-ajalta, mieleen oli kumppanin puolelta tulleiden tuttujen ja ystävien katoaminen. Tästä yhtäkkisestä kaverikadosta johtuen tyttö mietti keinoja löytääkseen uusia. Kahviloissa istumista, uutta harrastusta, opiskelijatapaamisia ja jopa muuttamista takaisin kotikonnuille.


Minulle kävi toisin. En menettänyt ketään minulle läheisiksi kasvaneista, Entisen puolelta tulleista uusista ihmisistä. Päin vastoin. Näin pidemmän tuntemisen jälkeen monesta heistä on tullut minulle vain entistä rakkaampia. Eikä homma mennyt niinkään, että Entinen hylättiin ja minut otettiin kaveriksi. Yhtälailla nämä ihmiset pitävät myös hänen kanssaan yhteyttä.


Nyt olisi vaikea kuvitella elämääni ilman että, nuo silloiset uudet tuttavat, olisivat osa elämääni. Olen onnellinen siitä, että vaikka suhde karahtikin karille. Jäi siitä minulle monien hienojen muistojen lisäksi, monta ihanaa ystävää.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

kylmä

Olipas rapea aamuilma. Siis jumalattoman kylmä. Joudun näillä tämän syksyn uusilla nysselinjoilla, vaihtamaan bussia päästäkseni kustannuspaikalle. Ja koska keli oli tosiaan aamulla hieman viileä, hengasin vaihtoajan pysäkin vieressä sijaitsevassa kaupassa. Voivat myyjät tulla tutuksi talven aikana, kun kelitkään ei tästä ihan heti lämpene.

Töissäkin olin koko päivän ihan syväjäässä, välillä jopa toppatakki päälläni naputtelin näppistä. Eikä tilanne parane kotonakaan. Villasukat löysivät tänään tiensä kaapista jalkojani lämmittämään. Hanskoja en sentään sisällä kehtaa pitää, vaikka yksin täällä pyörinkin. Heikko ääreisverenkierto, varsinkin näin talvella, tuo muutenkin krooniselle vilukissalle vähän vielä lisähaastetta tarkenemiseen.

Mielelläni olisin kuin nallekarhu ja nukkuisin ohi tämän hytistyttävän ajan. Aurinkoisina talvipäivinä voisin tosin herätä leikkimään lumisotaa, laskemaan pulkkamäkeä ja juomaan kuumaa kaakaota.


Toisaalta. Villasukat jalassa, peiton kanssa sohvaan uponneena, lasi punaviiniä lämmikkeenä ja kynttilöiden tunnelmasta nauttien, on oikeastaan ihan hyvä olla. On siinä talvessa hyvätkin puolensa.

torstaina, lokakuuta 20, 2005

naminami

Käyhän se tietty niinkin, että jos ei ole piiitkäään aikaan tehnyt kuntoilun saralla muutakuin säännöllisen epäsäännöllistä salipuuhastelua ja sitten niiden lääkärin määräämien sauvojen ulkoilutusta. Niin voi aloittaa kunnon rehkimisen vaikka siitä, että hikoilee ja puhisee kolmetuntisen session herra naminamin ohjauksessa.
Hauskaa oli ja aika meni oikeasti kuin siivillä. Oli mukava huomata nauttivansa hymyssä suin itsensä kiusaamisesta. Ehkä tosin olisi voinut startata hieman lyhyemmällä ohjelmalla, mutta tehty mikä tehty. Ja hyvä että tehty. Kroppa tosin saattaa olla huomenna sitä mieltä, että hivenen liikaa tuli nyt ahnehdittua.


Ja taas samat pulmat kuin lähes viikko sitten. Lähtö aikaisin aamulla, tarvittavat tavarat hujan hajan ja pakkaamatta. Yhtään ei nyt kiinnostaisi aktivoitua, mutta aamu on vielä huonompi vaihtoehto.

On se kyllä kumma, ettei mitään huonoja tapojaan osaa muuttaa. Vaan joka jumalan kerta hoitaa ne itseäänkin superisti ärsyttävät asiat juuri niin, että ärsyttää vielä hieman enemmän. Jos mahdollista.


Taidan katsella hetken Hermanni Hiirtä ja suorittaa alustavan pakkaamisen mielikuvaharjoituksena siinä sivussa.

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

blues

Välillä on sellainen olo, että olisi paljonkin sanottavaa. Ja seuraavassa hetkessä ei ole enää mitään mielessä. Omituisia, toisistaan täysin irrallaan seikkailevia sanoja hyppii yhdestä ajatuksesta toiseen, ilman minkäänlaista aasinsiltaa. Pään sisus on vähän niin kuin äskeinen lause. Sanoja rivissä ilman järkevää ajatusta.

On sellainen olo, etten haluaisi olla yksin. Halusin olkapään johon nojata tai seura ilman olkapäätäkin olisi ihanaa. Ei tarvitsisi edes puhua. Oltaisiin vaikka ihan hiljaa, mutta kuitenkin yhdessä. Niin, että tietäisin jonkun olevan tuossa lähellä.

Puhelin pursuilee ihmisiä, joille voisi soittaa ja puhua. Mutta nyt ei ole kyse siitä puhumisesta. En oikein edes jaksaisi sitä. Haluaisin tuntea, että joku lähellä ymmärtää sanomattakin, millainen olo minulla on. Sielujen sympatiaa. Siksi sitä kai sanotaan.


-----


Tänään yritin tuskastuneena avata konttorin naistenhuoneen ovea kulkunapillani ja se piru vain pysyi lukossa. Kummakos tuo, kun ne veeseen lukot kuitenkin meilläkin toimii vielä ihan veivaamalla.

Huomenna haen piristykseksi paketillisen
Touko-Poukoa. Eiköhän tämä elämä tästä taas iloksi muutu.

maanantaina, lokakuuta 17, 2005

sanoja

Ensimmäistä kertaa loman jälkeen lähes viikko pois intternetin ihmeellisestä maailmasta ja hyvältä tuntui. Pari kertaa olin jo aikeissa palata, mutta sietten mieli muuttui. Ajatus suorastaan ahdisti. Eikä kyse ollut pelkästään bloggaamisesta. Aika vähän itseasiassa. Vaan sähköpostista, informaatiotulvasta ja kaikesta muusta tarpeettomasta, johon virtuaalimaailmassa jää jumiin.

Päässä pyöri niin paljon muita asioita, etten halunnut sinne enää yhtään enempää kuormitusta.


Menetin pappani perjantaina. Vahva, pitkään jo täällä elänyt ja paljon kokenut mies, hävisi taistelun sairautta vastaan ja siirtyi täältä sinne missä on parempi olla. Näin uskon ja tiedän. Mutta silti se sattuu.

Vaikka tiedän, että hänellä on nyt parempi ja kivuton olla. Ja luulen, että kävi niin kuin hän itse oli jo hetken toivonut. Niin silti olen niin itsekäs, että en olisi halunnut kokea menetystä. Kivuliasta luopumista rakkaasta ihmisestä.


Mutta sellaista se on elämä. Tänään oli jo helpompaa, vaikka muistovärssyn etsiminen toikin kyyneleet taas poskille.
Hieman alavireisyyttä myös lisäsi tieto, sairaalassa toipuvaa kohdanneesta yllättävästä ja haastavasta leikkauksesta. Onneksi kaikki meni hyvin. Nyt vain toivotaan, että toipuminen etenee yhtä hyvin kuin se alkoikin. Ja ollaan onnellisia siitä, että toipilaan elämä jatkuu. Joskin hitaasti ja välillä pari askelta taaksepäin ottaen. Mutta silti koko ajan kohti parempaa.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

vaiheessa

Ostoslistalla seuraavaa: sininen hedelmä, cuba libre, sikari, punainen palmu, rommia, rumbaa, valkoinen kolibri, villisika, trooppisia akvaariokaloja ja yksi kappale synkretistinen uskonto.
Ystävien häät tuloillaan ja lahja pikkuisen hakusessa. Teema sentään selvillä.


Asustautuminen häihin myös vähän vaiheessa, kengät ja uusi tukka löytyy. Onhan sekin jo alku. Jo olemassa oleva asu sellaisenaan, on ehkä hivenen liian räväkkä.

Toivoisin kovasti löytäväni jotain varustetta viikonlopulle maamme päästä, jossa loppuviikon vietän. Aamulla lähtö ja tavarat pakkaamatta. Ei voinut vielä, kun matkavaatteet vasta kuivattelee itseään narulla.


Vaiheessa, hakusessa, kesken. Elämäni juuri nyt.

sunnuntaina, lokakuuta 09, 2005

lääkärin määräyksestä

Kävimpä sitten tuossa päivänä eräänä juttelemassa asioista pätevän työterveysihmisen kanssa. Suurimpana aiheena oli, jo aiemmin esiin tullut vika. Mutta sekun nyt on jo melki hoidossa tai matkalla sinne päin, niin juteltiin sitten pitkät tovit muistakin aiheista.

Jokseenkin uniongelmaisena, kyselin neuvoja lisäunen saamisen. Odottaen kyllä saavani ne samat vanhat, täysin toimimattomat vinkit. Mutta kun keskustelu kääntyi kyvyttömyyteeni nukkua "piristäviä" 20 minuutin päikkäreitä, niiden venymättä kolmituntisiksi yöuneni varastajiksi. Neuvoi keskustelukumppanini minua kääntymään rentousohjelmien puoleen ja laittamaan herätyskellon soimaan viimeistään puolentunnin päähän, jos sattuisinkin nukahtamaan kesken rentoutuksen.

Tokihan minä nyt sitä kokeilemaan ja kaverilta lainaamaan moinen ohjelma.

Mutta saanen nauraa. Ensiksikin, siis JOS sattuisin nukahtamaan maatessani selälläni silmät ummessa, hiljaisen musiikin soidessa taustalla ja valmiiksi jo univelkaisena. Sehän nyt on ihan saletti, että ei mene kuin muutama minuutti ja olen jo vajonnut syvään uneen. Ja se herätyskello. Niin. Kännykkää herättimenä käyttävä on niin tottunut torkutukseen, että lähes automaattisesti hakeutuu sormi snoozelle ja taas on viisi minuuttia lisäuniaikaa. Ja jos sitten vahingossa painaakin stop, niin sitten pikkuisen enemmän. Kuten kävi tässä minun hienossa ei-nukuta-päikkäreitä-kun-ihan-pikkuisen-vaan-rentoudutaan harjoituksessa. Joka venähti kolmituntiseksi, loppupäiväksi tokkuran tuoneeksi sessioksi.


Jep ja sitten se selkä. Siitäkin puhuttiin. Alaselkä on jo nyt paremmassa kondiksessa, mutta kivusta johtuneesta koko kropan jännittäneestä kävelytyylistä, on nyt sitten riesana yläselkä. Ihan jumissa. Mutta ei tulehtunut, joten saa ja pitää liikuttaa.

Juttukaveri määräsi kävelysauvat hartioiden vetreyttäjäksi. Siis sellaiset kepit, joita ihmiset tuolla ulkona ulkoiluttavat perässään raahaten. Ja joiden kopinasta joku kävelytien varrella asuva oli vetänyt kasan herneitä nenäänsä, jollain mielipidepalstalla.

Sellaiset nyt on sitten hankittu ja niitä myös sitten tänään käytin ulkona. Viuhdoin poppi korvissa soiden ja auringosta nauttien, useamman kilometrin järven ympäri. Ja tuntui se viuhtominen tuolla kohteena olleella alueellakin.
Mutta mutta. Parin tunnin päästä kuona-aineet päätti oikein kunnolla lähteä liikkelle, tuoda mukanaan mojovan päänsäryn ja kaataa minut sänkyyn loppupäiväksi.

Varsin toimivia siis nämä määrätyt lääkkeet.
Vaan kyllä minä noiden keppien tehoon uskon, kunhan ensin saadaan yläkropan klikit vertymään ja opitaan oikea tekniikka.
Mutta tuohon unijuttuun täytyy ehkä koittaa kehittää jotain muuta kuin mainostettu rentoutushetki. Unilääkkeisiin en enää lähde. Isompi tokkura niistä tulee, kun monen tunnin päikkäreistä.
Ja voisi ehkä aloittaa siitä, että olisi näillä tunneilla jo katselemassa unikuvia eikä roikkumassa netissä.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

nallenkorvapipo

Nostalginen oli eilinen keikka! Hieman pelkäsin löytäväni itseni keskeltä kirkuvaa teinimerta, mutta keski-ikä kieppui kyllä siellä kolmenkympin tienoilla. Ja mukava yllätys oli myös vanhemmista biiseistä kasattu akustinen setti.

Lähes samalla energialla pojat vetivät keikan kuin kesäkuun lopulla -96, Ruisrockin teltassa. Itse otin hieman rauhallisemmin eli en yrittänyt hullussa humalassa kiivetä keikkapaikan rakenteita pitkin mahdollisimman korkealle, nähdäkseni paremmin. Eilinen tunnelma ei myöskään ollut niin riehakas, että olisin oikein ottanut vauhtia ja yllättäen hypännyt edessä jamittelevan reppuselkään. En myöskään käsi pystyssä hyppinyt jalkojani maitohapoille, heilutellut sytkää hitaiden aikana tai vaihtanut kiihkeitä suudelmia vieressä joraavan umpioudon pojan kanssa.
Luoja kuinka kuulostaakin tylsältä. Ja tähän minä vielä jatkan, että kivaa oli vaikka rauhallisesti otinkin.

Ja jos aika on minua muuttanut muka kypsemmäksi ja aikuisemmaksi. Niin toki on bändikin muuttunut vuosien myötä. Nallenkorvapipo päässä esiintynyt babyface solisti, on saanut käheyttä ääneensä ja oppinut artikuloimaan englantia niin, että sanoistakin saa selvää. Pipo, ilman korvia tosin, on pysynyt päässä. Ja hypityttävä jamimusiikki on vaihtunut muutamaan astetta synkempään suuntaan ja sanoitukset myös vähän vähemmän naiiveiksi. Erona on myös se, ettei tätä bändiä enää nähdä firmojen henkilökuntapileitä piristämässä. Ei taitaisi muutaman drinksulipun vähennys, riittää kattamaan keikasta pyydettävää summaa.

Oli miten oli. Tykkään edelleen, varsinkin livenä.

I have always been different I like to be,
but every time they got something to say to me.
One day I had to be, I made a different me,
but got trouble next day I went school, you see.
Two big fellows, which don't much about like in me,
put me in to the games where I don't wanna be.
In other words no one don't like me there.
Sometimes I really care, I can't be myself.

Then one day I didn't meet the chosen one,
I took a gun, party's just begun.
Inside of me there still lives a part of me,
it put me back to the Earth, where I belong to be.
I get along well with this feeling in my mind,
if I should say something, I would say nothing
'cause I'll kiss my only friend what I've got, ever had
but still I can't ..I can't be myself.

- Myself/The Rasmus -

maanantaina, lokakuuta 03, 2005

syksy

Ihan kun ei olisi koko viikonloppua ollutkaan. Syystä että, vietin lauantain poikkeuksellisesti töissä. Kaduin sitä lupausta heti, kun sana "sopii" oli suustani ulos päässyt. Mutta minkäs teet, kun (jossain asioissa) on liian kiltti ja tunnollinen. Tyhmästä päästä kärsii ja sitä rataa.

Ainoa ilo, mikä aikaisesta noususta ja aamutuimaan vielä tyhjien katujen tallomisesta löytyi, oli maahan pudonneet syksyiset lehdet. Koska kukaan ei ollut näkemässä, sain rauhassa juosta lehtikasojen läpi ja vielä potkaistakin perään, että oikein pöllysivät. Ovat jotenkin kovin kauniin värisiä tänä vuonna. Lehdet siis. Oikein syvän punaisia ja keltaisia. Niin kauniita, että keräsin pinon työpöytäni kulmalle ilahduttamaan.

Sunnuntai tosin oli vienyt jo kirkkaimman sävyn.