torstaina, syyskuuta 22, 2005

oiva seinäruusu

Eilinen vaaleanpunaisuus vaihtui aamulla yhdestä liikkeestä, koko ajan kasvavaan kiukkuisen mustaan ja kipuisen punaiseen. Minua sattuu selkään. Ihan saatanasti. Ja kuten mainittua, hetki hetkeltä enenevässä määrin.
Kävellä vielä voi, joskin vauhti on kaksi askelta minuutissa ja varsinkin rappuset tuo kyyneleet silmiin. Selällään voi maata, mahallaan ei. Seisominen on parempi kuin istuminen. Eli kivuttomin vaihtoehto on joko tönöttää paikallaan typerän oloisesti keskellä olohuonetta tai makuuhuonetta tai keittiötä. Tai sitten maata ruumisarkkuasennossa sängyssä. Ei kovin houkuttelevia kumpainenkaan. Taidan silti kallistua jälkimmäiseen ja napata kourallisen buranaa iltapalaksi.


Koko viikonlopulle olisi pääkaupungissa tarjolla kaikkea kivaa ja kauan odotettua. Ja tämä selkähän ei sitä estä. Ja baariinkin aioin suunnitelmien mukaan. Minustahan saa varsin oivan koko illan seinäkukkasen ja kaikkien epätoivoisten viimeisen toivon, kovin nopeasti en ainakaan karkaa.