perjantaina, syyskuuta 30, 2005

jukeboksi

Kiitos Mimson, oman pään jukeboksissa eilisen illan minua viihdytti Raptorin Oi Beibe. Ja tänään lukiessani iltapäivälehdestä juttua ikuisesti nuoresta leffastarasta, vaihtui soittimeeni tämä biisi:

He's a blue jean boy
He's the real McCoy
But the best for sure
He's the boy next door
Saw him passing by
He looked up said hi
Today I've seen Jimmy Dean
Oh oh oh Jimmy Dean
- Troll -

Laatumusaa siis tarjolla tässä korvienvälijukeboksissa. Ei hyvin mene, ei.

torstaina, syyskuuta 29, 2005

saman katoksen alla

Mea kirjoitti piittaamattomasta teinistä, josta keskustelu oli rönsynnyt myös huonokäytöksisiin vanhuksiin.
Minä tapasin tänään hyväkäytöksisen ja piittaavan puliveivarin. Aamunysseni vaihtopysäkillä, loppumatkan linjuria odotellessa, sain juttukaverin samaa kulkuvälinettä odottaneesta herrasta.

Vaihdettiin siinä arviomme odottamamme bussin tuloajasta, koska joku vandaali oli kiskonut koko aikataulutelineen sijoiltaan, jonnekin parempaan talteen. Yhdessä myös parjattiin moista vandaalia. Hetken jo odoteltuamme tuli uudelle kaverilleni jano, mutta onneksi apu löytyi mukana olleesta Valintatalon kassista. Ennen pullon korkkausta herra ystävällisesti minulta tiedusteli, josko antaisin luvan korkata ja aloittaa päivän. Vastasin, että mikä minä olen hänelle siihen lupaa antamaan. Sanoi olevansa korkkamatta, jos minua häiritsee. Olimmehan kuitenkin saman pysäkkikatoksen alla.

Monen montakohan kertaa sitä on itse tullut juotua "matkakaljaa" baariin lähtiessä ja bussia katoksessa odotellessa. Kysymättä kyllä keneltäkään samalla pysäkillä seisoskelevalta, että "Anteeksi, saanko juoda tämän olusen tässä?".

tiistaina, syyskuuta 27, 2005

unilta unelle

Olen ollut unilla jo melkein kolme tuntia. Erittäin hyviä uutisia tuonut puhelu herätti minut päikkäreiltäni. Toivottavasti paraneminen etenee yhtä hyvin jatkossakin ja saamme sitkeän sissin pian takaisin joukkoomme. Entisenlaisena, hymyilevänä. Täällä ja monessa muussakin kodissa toivotaan sitä kovasti.

Unettaa vieläkin. Taidan siirtyä sänkyyn ja jatkaa yöunilla. Toivottavasti hyvät uutiset muuttavat viime öiden painajaiset, unikuviksi iloisemmasta tulevasta.

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2005

hetkessä

voi iloinen ilta ystävien kanssa muuttua karmaisevaksi tragediaksi. Joukosta yksi ei palannut tänään kotiin, vaan makaa kääreissä ja letkuissa, tehostetun valvonnan alla. Niin vaikea ymmärtää. Tämä on niitä ei-tapahdu-oikeassa-elämässä asioita. Ei ainakaan minun elämässäni, eikä kenellekään jonka minä tunnen. Mutta niin valitettavasti kävi, oikeasti.

Kummasti laittaa miettimään asioiden tärkeysjärjestystä elämässä.

Haluaisin kirjoittaa vielä monta sanaa, lausetta, asiaa, tunnetta, ajatusta. Mutta niitä on niin paljon ja ne kaikki ovat nyt niin sekaisin ja jäsentelemättömiä, että tulos olisi lähes sama, jos vain sattumanvaraisesti hakkaisin näppäimistöä.

perjantaina, syyskuuta 23, 2005

hymyillen kipuilua

Pillerihumalassa on hyvä olla, lallallaa. Tunnen itseni superfiksuksi mittaillessani etanan vauhdilla kotini neliötä, lallallaa. Vaikkakin lääkärin määräyksestä, koska istuminen on pahasta, lallallaa. Olen sekaisin, lallallaa.

Olen ollut päivän kotona ja seinät kaatuu päälle. Suurin syy on ehkä siinä, ettei mitään pysty tekemään, ainakaan ilman tikarin pistoa selässä. Tosin kun noita pillereitä nappaa tarpeeksi, niin ei satu ollenkaan niin paljon ja jopa hymyilyttää. Taisi lekuri sekoittaa särkylääkkeet onnellisuuspillereihin.


Mutta kohta ilo nousee vielä entisestään ja matka kohti Helsingin menoja alkaa. Tänään riittää nuo kivun poistajat ja hymyn tuojat pään sekoittajaksi, mutta huomenna heitän tabut narikkaan ja puudutan koko kropan siiderillä.


Eihän elämä voi pysähtyä muutamaan puukkoon selässä ja istuminenhan on yliarvostettua ja tylsää. Ja positiivinen suhtautuminen asiaan kun asiaan, on välillä vähän hankalaa. Mutta yritän.

torstaina, syyskuuta 22, 2005

oiva seinäruusu

Eilinen vaaleanpunaisuus vaihtui aamulla yhdestä liikkeestä, koko ajan kasvavaan kiukkuisen mustaan ja kipuisen punaiseen. Minua sattuu selkään. Ihan saatanasti. Ja kuten mainittua, hetki hetkeltä enenevässä määrin.
Kävellä vielä voi, joskin vauhti on kaksi askelta minuutissa ja varsinkin rappuset tuo kyyneleet silmiin. Selällään voi maata, mahallaan ei. Seisominen on parempi kuin istuminen. Eli kivuttomin vaihtoehto on joko tönöttää paikallaan typerän oloisesti keskellä olohuonetta tai makuuhuonetta tai keittiötä. Tai sitten maata ruumisarkkuasennossa sängyssä. Ei kovin houkuttelevia kumpainenkaan. Taidan silti kallistua jälkimmäiseen ja napata kourallisen buranaa iltapalaksi.


Koko viikonlopulle olisi pääkaupungissa tarjolla kaikkea kivaa ja kauan odotettua. Ja tämä selkähän ei sitä estä. Ja baariinkin aioin suunnitelmien mukaan. Minustahan saa varsin oivan koko illan seinäkukkasen ja kaikkien epätoivoisten viimeisen toivon, kovin nopeasti en ainakaan karkaa.

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005

vaahtokarkki

Minulla on uudet vaaleanpunaiset talvikengät. Ihqut. Ja vaikka sisällä onkin lämmin, niin silti ihan riittävän viileä, että voin hetken tepastella uusilla popoilla ympäri kotia. Hyvät ja kivat on. Niin ja luvallistakin oli. En ole loman jälkeen ostanut yksiäkään uusia kenkiä. Paitsi yhdet. Melko hillittyä kuitenkin on ollut tahti.
Ja koska kengät toivat tullessaan vaaleanpunaisen tunnelman, pitihän sitä kynttilän valossa juhlistaa yhdellä vaaleanpunertavalla mansikkasiiderillä. Elämä on nyt vähän niin kuin vaahtokarkkia. Makeaa, pehmeää ja vaaleanpunaista.


Kyllä yhdet uudet kengät voi tehdä naiselle kummia.

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

life is life

Mun bloggeri ei enää toimi tuliketulla. höh. Jonkun error viestin vaan antaa ja sitten kaatuu koko paska. Tarttee varmaan päivittää jossain kohtaa, siihen asti on tyytyminen ie:n apuun. Taas on näköjään sellainen kausi, että tietokoneet aukoo päätään sekä kotona että konttorilla. Syysmasennusta kai niilläkin, annettakoon anteeksi.

Tai ei edes pelkästään tietokoneet venkoile, vaan myös muut tekniset vempeleet. Dikitoosa ei sitten eilen suostunut näyttämään touhottamaani uusintaa. Kinusi jotain päivitystä, muttei sitten kuitenkaan suostunut ottamaan sitä vastaan. Paska sekin ja vielä armas kotimainen. Pah.
Onneksi tulee uusinta sunnuntaina.

-----------

Avasin tänään oman syyslukukauteni penkkiurheilun parissa ja todistin paikan päällä kuinka Turkkulaiset sai turpaansa Hakametsässä. Na-naa-na-na-na, life is life esitettiin sekakuorona pariinkin otteeseen. Hyvältä näyttää, ainakin näin alussa.

Muutenkin oli jotenkin nostalginen fiilis olla hallissa. Tulvi mieleen kaikkia muistoja teiniajoilta, kun hengailtiin hallilla jo tunteja ennen pelin alkua ja koitettiin pongata pelaajia. Opeteltiin ulkoa pelaajien pelinumerot, toiset nimet, siviilisääty ja pistepörssisijoitus. Oltiin olevinaan ja ehkä vähän oikeastikin oltiin, guruja sarallamme.

Tänän luin tämän kauden pelaajat ensi kerran hallilta saamastani läystäkkeestä. Siitä minkä ikäisiä, näköisiä ja kuinka leftejä tai wraitteja, naituja vai naimattomia, leijonia vai lampaita, nämä listan miehet ovat, minulla ei ole harmainta hajua.

Hetken tunsin olevani väärässä paikassa.
Mutta toisaalta, kausi on vielä nuori ja tämä oli vasta kolmas peli. Vielä minä ehdin päivittämään itseni tarvittavalle tasolle. Guruksi minulla ei ole enää mitään hinkua.


maanantaina, syyskuuta 19, 2005

jännitystä parinkymmenen vuoden takaa

Vihdoinkin se uusitaan. Nimittäin Hiidenvirta, lapsuuteni lauantai-iltojen kauhu. Sohvan takaa sitä salaa seurattiin ja joskus ihan luvankin kanssa. Samassa yöpaidassa jossa ohjelmaa jännitettiin, ei voinut nukkua koska jotenkin se toi sarjan henkilöt ja tapahtumat painajaisten muodossa myös uniin.
Ja en vissiinkään ole ainoa, jos Ylen sivuihin on uskomista.

"Hiidenvirta on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen moniin sen katsojiin. Nykyisin noin 30-vuotiaat muistelevat internetin keskustelupalstoilla lapsuutensa sarjaa ja sen hyytävän jännittävää tunnelmaa. Jotkut heistä ihmettelevät, miten vanhemmat antoivat heidän katsoa näin pelottavaa sarjaa. Monille Hiidenvirta aiheuttikin pitkäaikaisia painajaisia ja pelkotiloja."

Melkein jäi jo uusintakierros välistä, mutta kahlatessa suosikkejani läpi, asiasta muistutettiin minua. Näemmä siis joku muukin blogistanissa on odottanut uusintakierrosta.

Myös täällä odotetaan mielenkiinnolla paljonko jännitystä sarjasta saa irti näin parinkymmenen vuoden jälkeen. Eli pitääkö taas vaihtaa pyjama toiseen ennen nukkumaan menoa. Hui.

lauantaina, syyskuuta 17, 2005

uninen

Kovasti huutelee peitto ja tyynyt minua takaisin, mutta ei.
Sitten jos ja kun minulla on joskus naima-aikeita ja polttarit pitäisi kaavan mukaan järjestää, niin en tahdo nousta kukonlaulun aikaan. Enkä myöskään haluaisi, että 90% aktiviteeteista on kaatosateessa +4 asteisessa ulkoilmassa. Hrr.

Ihan hyvä ja hauska retkipäivä tästä tulee, tiedän sen. Kovasti uninen vain olen nyt ja pieni uniärrinmurri istuu olkapäälläni. Eiköhän tuo sade ulkona häädä sen pois.

perjantaina, syyskuuta 16, 2005

kuukausiliite vs. valo

Mitä iso edellä, sitä pienempi perässä.
Ilmaantuivat blogiviidakkoon kyllä niin samoihin aikoihin, että vaikea sanoa kumpi nyt oikeasti on ollut se edelläkävelijä.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan molempien ensiaskeleita.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

puhdasta

Minulla on nyt puhtaat tiskit, puhdas keittiö, puhdas kylppäri, puhtaat pyykit, puhtaat lattiat ja puhtaat lakanat.
Kaiken tämän puhtauden aikaan saamisen jälkeen, olen nauttinut pari lasia punaviiniä, polttanut kynttilöitä ja kuunnellut musiikkia. En muista koska viimeksi olisin hereillä viettänyt näin rentouttavia hetkiä kotona.

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

ilmassa

Olisin voinut kuvitella tai henkisesti jo valmistauduinkin ajatukseen, että tuo myräkkä tuolla ulkona saattaa hidastaa tai jopa kokonaan estää, minun pääsyni sinivalkoisin siivin kotiin tänään.
Mutta ilmojen herraa suuremmaksi hidasteeksi matkalle mukaan ilmaantui ryhmä pohjoismaalaisia känniääliöitä. Joista varsinkin yhden oli hyvin vaikea tajuta, että nousun aikana ei voi käyskennellä käytävällä kavereita viihdyttämässä ja että turvavyö pidetään puettuna silloin kun Se valo palaa. Tämän viihdyttävän henkilön puuhastelun ansiosta, rullailimme varsin pitkän tovin mittailemassa Seutulan asfaltteja päätyen takaisin platalle, josta poliitsit noutivat herran parempaan talteen.
Siihen aikaan, kun piti olla jo Mansessa, me vasta pääsimme toisella yrittämällä ilmaan. Onneksi matka oli lyhyt, sillä sen verran möykkyistä ja vähän pelottavaakin oli myrskyn maustama kyyti.
Nyt onnellisesti turvassa kotona ja kohta sikeässä unessa peittojen alla.Taidan huomenna mennä vasta vähän myöhemmin konttorille, olen sen tämän päivän tunneilla ansainnut.

maanantaina, syyskuuta 12, 2005

terapian tarpeessa

Olen minä itsekin huomannut, että kaikki ei nyt ole ihan hyvin. Mutta tänään kun ystäväni sanoi olevansa minusta huolissaan, pyörittelin aihetta päässäsi hieman tarkemmin ja totesin asian olevan juuri niin. Joku on huonosti. Minä, yleensä ihan iloinen, pirteä ja positiivinen ihminen, olen muuttunut kokopäiväiseksi ruttuturvaksi. Enkä pidä siitä.

Loman jälkeen osa elämän isoista asioista on tökkinyt pahasti. Lähinnä työ ja terveys. Pääosin se ensimmäinen. Tottakai vastapainona on ihanat ystävät, harrastukset ja hauskat häppeningit. Mutta jos jo perjantaina alkaa vituttaa se, että maanantaina pitää palata kustannuspaikalle. Ja kermavaahdoksi koko komeuden päälle, vielä kroppakin laittaa hanttiin. Niin ei kiva. Eikä hyvä.


Tiedän ettei tälläinen ole terveellistä, hyväksi ihmiselle missään mielessä. Mutta näitä asioita ei niin äkkiä muuteta. Kuten aiemmin olen maininnut, olen jo ottanut
ensiaskeleen kohti jossain häämöttävää uutta. Ja olen myös keskustellut terveysseikoista asiantuntevien ihmisten kanssa.
Olen lenkkeillyt ympäri järveä, nähnyt ystäviä, pumpannut rautaa salilla ja touhunnut työväenopiston kursseilla. Ottanut opiksi muutaman vuoden takaisen parisuhderikon jälkimainingeista ja koittanut parhaani mukaan välttää masentuneen sohvaperunan kohtalon.


Olen siis kyllä tiedostanut, että kaikki ei ole niin kuin olisi hyvä. Mutta en välttämättä ihan kokonaan ole ymmärtänyt sitä. Piilottanut sen kaiken touhuamisen alle. Elänyt tuhatta ja sataa, pinnan alla kuitenkin väsyneenä kiukutellen.


No nytpä ymmärrän ja tiedän. Mutta ei se, että tietää vielä riitä. Täytyy myös toimia. Olisi pitänyt jo ehkä aikaisemmin, mutta vanha kliseinen "parempi myöhään kun ei milloinkaan", istuu tähän nyt melko hyvin.

Kuten sanottua, ovi on jo raollaan. Nyt täytyy vain koittaa töniä se apposen auki ja juosta ulos. Ehkä johonkin ihan uuteen ja tuntemattomaan. Tai sitten puolituttuun. Sitä ei koskaan tiedä, mitä eteen tulee kun kovasti katselee ja kuuntelee. Ja ehei, en aio myöskään vaihtaa duracellpupua sohvaperunaan, vaan nauttia sopivassa suhteessa molempia.



Huoh! Olo on jo vähän parempi. Hyvä terapeutti tämä virtuaalikoto. Ja ihania ystävät jotka huolehtivat ja myös sanovat sen (kiitos L ja halaus).

lauantaina, syyskuuta 10, 2005

ihana minä - not

Eilinen ilta meni sitten juuri niin kuin ei pitänyt. Ei pitänyt humaltua, kännistyin. Piti olla aikaisin kotona ja paskat. Piti olla tänään pirteä ja virkeä, EI pahoinvoiva pääkipuinen. Piti käyttäytyä hyvin, eikä typerästi pelleillä omalla turvallisuudellani. Piti pystyä aamulla ratin taakse, mutta kävelyksi meni. Piti tykätä itsestään, mutta tänään ei ole se päivä.

Oliko ihan pakko, oliko ihan pakko, oliko ihan pakko, oliko ihan pakko.

Vissiin sitten. Siperia opettaa tai ainakin yrittää. Aika kultaa muistot tai jotain eli seuraavaa kertaa odotellessa.


Saatana

torstaina, syyskuuta 08, 2005

viallinen yksilö

Kun tietää että itsellä on jokin vika, sellainen fyysinen siis. Ja tietää miten se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Ja sitten elää sen kanssa vähän niin kuin huomaamatta, sulassa sovussa. Mutta sitten, kun joku asioista enemmän tietävä, lääkärishenkilö, kertoo että se vika onkin aika paha ja että jotain tarttis tehdä. Niin silloin vika ei olekaan enää huomaamaton, vaan kummasti aiheuttaa kaikenlaisia outoja tuntemuksia ja kipuja.
Omituisesti toimii nuo ihmisen aivot.


Täytyy toivoa, että nyt kun vian korjaustapaa on testattu ja tutkittu. Ja tultu siihen tulokseen, ettei veitseen kosketa ainakaan vielä, vaan koitetaan selvitä apuvälineistön viilaamisella. Niin toivottavasti aivotkin tajuavat, että vanha lapsuudesta jo tuttu ystävänhän se siinä pikkuisen kiukuttelee, mutta ei anneta sen häiritä.

Näin kivuton ja vaivaton elämäni, ilman joka hetkistä vian tiedostamista voisi jatkua.

tiistaina, syyskuuta 06, 2005

väsy, nälkä, halipula

Joskus olisi kiva tulla väsyneenä ja nälkäisenä kotiin niin, että siellä kotona odottaisi joku ihana ihminen, joka halaten toivottaisi tervetulleeksi kotiin ja valmiiseen ruokapöytään. Nii-in. Minä tulin juuri kotiin, minulla on väsy, nälkä ja halipula.
Jääkaapissa tahi pakastimessa ei ole välineitä mihinkään nopeaan vatsantäyttäjään ja paistinpannuun en nyt jaksaisi tarttua. Taidan syödä kasan pieniä pyöreitä ja mennä sänkyyn halimaan Uno-pupua.


Lorvikatari on päästänyt irti sen verran, että olen saanut makuuhuoneeni vaatekaapit ulkoistamaan itsensä sängylleni. Siitä, miten niistä ne vielä virkaansa jatkavat päällepantavat saadaan takaisin hyllyille, minulla ei ole mitään käsitystä. Toivottavasti ne ajan kuluessa älyävät palata kotiinsa.


Täällä virtuaalikodissakin pitäisi siivota ja remontoida. On pitänyt jo hetken aikaa. Mutta kun se pirun lorvelus on ulottanut lonkeronsa tähänkin maailmaan. Ehkä sitten synttäreiden kunniaksi saan aikaan jotain uutta tänne.
Testinkin mukaan näiden sivujen pitäisi olla ihan eri väriset.

-------
[edit: ja nyt kun Yleläiset ovat myös toviksi ulkoistaneet itsensä ja on pelkästään noita mainoksia tarjolla. Niin kerrompa, että mielestäni uudet Canal+ mainokset on aivan paskoja. Ei muuta tällä kertaa]

maanantaina, syyskuuta 05, 2005

olisin

Jos olisin kuukausi, olisin: huhtikuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin: perjantai
Jos olisin kellonaika, olisin: 20.00
Jos olisin planeetta, olisin: Saturnus
Jos olisin merieläin, olisin: meritähti
Jos olisin suunta, olisin: etelä
Jos olisin huonekalu, olisin: rottinkinen pallotuoli
Jos olisin synti, olisin: laiskuus
Jos olisin neste, olisin: vesi
Jos olisin puu, olisin: kirsikkapuu
Jos olisin kasvi, olisin: auringonkukka
Jos olisin säätila, olisin: auringonpaiste
Jos olisin soitin, olisin: saksofoni
Jos olisin eläin, olisin: marsupilami
Jos olisin väri, olisin: pinkki
Jos olisin vihannes, olisin: paprika
Jos olisin ääni, olisin: lentokoneen take-off
Jos olisin alkuaine, olisin: Ag
Jos olisin auto, olisin: Kupla
Jos olisin laulu, olisin: Fool's Garden - One fine day
Jos olisin elokuva, olisin: Ice Age
Jos olisin kirja, kuka minut olisi kirjoittanut: ystäväni N
Jos olisin ruoka, olisin: mozzarellajuusto
Jos olisin paikka, olisin: meren ranta
Jos olisin numero, olisin: 21


Via: triinu, turisti, elina ja kerma

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005

tööt

Flussa vaan pahenee. Pää täynnä räkää, silmiin sattuu eikä keuhkotkaan nyt ihan parhaassa terässä ole. Paskamainen olotila.
Eikä sitä oloa ollenkaan paranna töllöstä tuleva
laatutavara. Huh huh, joku raja huumorillakin. Kai.

Kotona on vähän sellainen seisahtunut olotila. Tiskata pitäisi, mutta kun ei hotsita. Pyykkiä ei voi pestä, koska joku tiiviste ei pidä ja vesi roiskuu ympäriinsä. Tarttis pyytää joku mies katsomaan, mutta kun ei saa aikaiseksi. Kesäkolttuja voisi hiljalleen pestä ja laittaa talviteloille, mutta ennen kuin tiiviste on fiksattu
ei voi pestä. Noidankehä siis. Vaatekaappi pitäisi siivota, mutta tietääkö joku tylsempää puuhaa kuin se. Villakoiratkin vilisee jaloissa, mutta imuri ei halua tulla ulos kaapista.

Mistähän saisi lääkkeen tähän lorvikatariin?

lauantaina, syyskuuta 03, 2005

känkkäränkkä

Lukeeko otsassani "kaikki moniongelmaiset miehet tänne"? Tuntuu, etten muita tapaakaan. Tai ainakin tänään baarissa, liian moni vanhoista tutuista tuli vastaan. Ahistaa. On se kumma, että tietämättäni voinkin olla noin ihana ja kaunis. Apua.

Kohta nukkumaan mennessäni en myöskään kovasti kaipaa ihmistä vierelleni tai parisuhdetta elämääni. Olen hyvin tyytyväinen saadessani valloittaa koko satakuusikymmentä senttiä kertaa kaksisataakymmenen, ihan itse ja poikittain.
Hyvän ystäväni, varsin tuoretta, parisuhde-elämää koetteli tänään mustasukkainen känkkäränkkä. Oikein niin, että vaatteista riepotteli ja teki pesäeroa.
On se kumma kuinka pienen pahan noidan ollessa parhaimmillaan, televisio on se tärkein asia mikä pitää suhteesta pelastaa takaisin itselleen. Kuinka olisi vaikka, että "mistä sinä oikein hermoistuit" tai " voidaanko jutella tästä huomenna selvin päin". Mutta kun ei. "Mä tuun hakeen sen töllön heti huomen aamuna" on tärkeintä ja kauneinta, mitä riidan jälkimainingeissa voit toiselle puoliskollesi sanoa. Eipä paljon lohduta ei.


Loppuilta menikin sitten drinkkejä kumotessa ja tilitystä kuunnellessa. Eipä mitään, siksipä ystävät ovat. Mutta kyseisen tilityksen aiheuttajan käytös oli kyllä sen verran ala-arvoista, että jos lähiaikoina samoihin maisemiin osutaan, niin en ehkä pysty olemaan hiljaa.


Huomenna tarjolla grillausta, punaviiniä ja maailmanparannusta. Ei huono päivä edessä siis.