keskiviikkona, elokuuta 31, 2005

jos kouluun haluat mennä nyt....

niin siis koskaan ei olisi omalla kohdallani toiminut, että olisin voinut itse päättää mennäkö vai ei ja jos niin minä päivinä ja moneltakohan sitten. Tai myönnettäköön, että se varsinkin lukion loppusuoralla toiminta oli pikkuisen sellaista puolipakollisvapaaehtoista ja välillä koululla vietetty aika melko vähäistä.
Mutta ala- ja yläasteella moinen ei olisi tullut kuuloonkaan. Tällä aamu-unen määrällä olisin ollut opinahjossa silloin, kun muut jo kirmasivat sieltä kotiin. Ja teiniangsteissa tupakkapaikalla ja koulun vieressä asuneen kaverin kotona hengailu, olisi ottanut reilusti voiton varsinkin ykkössuosikkien ruotsin ja historian ohi.


Mutta jos aamulla jaksaa nousta ja itsekuri (tai vanhempien) riittää koulun loppuun saattamiseen, niin siitä vain sitten.
Täällä voi ilmoittautua

--------


Pikkuisen lohduttaa, että
jossain muuallakin könytään liikkeelle laittoman aikaisin, mutta silti valitettavan vähän se ajatus auttaa reilun kuuden tunnin päästä.
On se kumma, että miljoonannenkaan kauniin pyynnön jälkeen, asioita ei voida siirtää alkavaksi puoli tuntia myöhemmin. Siis sen verran, että ehtisi aamun ensimmäisellä pendolla Mansesta pääkaupunkiin. Tekisi mieli protestiksi myöhästyä ja nukkua tunti lisää. Mutta ei siitä yhden naisen protestista taitaisi muuta tulosta tulla kuin kasa kiukkuisia kollegoja.

tiistaina, elokuuta 30, 2005

suklaata ja sarvia

Eilisistä tökkijöistä lähes kaikki ovat vielä paikalla. Otsan sarvikin on ilmaantunut näkyville, jättimäisen, kipeän ja erinätin finnin muodossa.
Tämän päiväisen koulutuksen aikana ehdin tuhota kolmatta litraa kofeiinipitoisia juomia ja aivan varmasti ainakin kilon
lihottavia paheita. Saldoksi jäi noin kolmen lisäkilon lisäksi, muistot jo opiskeluaikoina ahdistaneista tilastomatikan tunneista ja lisääntynyt päänsärky siitä ilosta, että uusien neuvottelutilojen ilmastointivehkeet on aivan perseestä. Siitä onkin sitten huomenna mukava jatkaa kurssittautumista.

Viikonloppuna olisi vanhojen työkavereiden kokoontumisajot. Mutta juurikin nyt tuntuu siltä, että minun olisi parempi tällä mielialalla pysytellä kotona, jos haluan heidän kavereina pysyvänkin.


Torstain pitäisi kai sanonnan mukaan olla toivoa täynnä. Niin sen piti olla täälläkin. Ja
kaunissilmäinen törmäyskurssilla. Mutta tänään syömäni suklaakilon jälkeen, ainoa mihin minussa voi törmätä, on otsan sarvi ja sen ihan varmasti kohta ilmaantuvat kaverit.
Valtavan valloittavaa.


Ja kaiken kruunaa se, että ystävällisyyden puuskassani, olin yställinen myös Herra Höyryveturille, johon törmäsin jo ennen lomia. Onnittelin innostuksissani häntä uudesta tyttötuttavuudesta, herra tosin taisi yllättäen tulkita sen pikkuisen erilailla. Ja nyt olen taas niin saatanan ihana!


Taidan painua peiton alle, katsomaan mitä tapahtuu
Mullan alla. Sopii tunnelmaan.

maanantaina, elokuuta 29, 2005

ankeaa seuraa

Kotinettiyhteys tökkii, etäyhteys töihin tökkii, huomenna koulutuksessa tarvittavan softan asennus tökkii, pääkipu tökkii ja sarvi otsassa pikkuisen myös häiritsee.
Se on tämä syksy, sade ja iltojen pimentyminen, joka tuo taas alakuloisuuden ja astetta kärsimättömämmän (mömmönmöö, mikä sana) minän asumaan, muuten niin iloisen, leppoisan ja ihanan itseni kanssa. Tylsää. Ja vaikka kuinka siltä yrittäisi tukkia ovet ja ikkunat, niin sinnikkäästi se vain seuraani tunkee. Ihme tyyppi.


Nyt on sellainen halihali olo. Kovasti rutistaisin, jos tässä vieressä joku olisi.

torstaina, elokuuta 25, 2005

hetkessä

Vain hetki siitä, kun olin naureskellen katsellut pupujussin illallistamista keskellä Viinikan liikennesekoittajaa ja nauttinut auringon lämmöstä. Meille tuli myrsky. Vettä ropisee reippaasti ikkuinoihin ja tuuli ujeltaa parvekkeella. Pihapuidenkin notkeutta tuuli koettelee.

Syksy ei yleensä ole minun juttuni, mutta nyt nautin. Ikkunaluukut ja parvekkeenovi auki ja raikasta sadeilmaa sisään. Hämärtyvä sadeilta antaa luvan sytyttää kynttilöitä lisäämään tunnelmaa. Hyvä olla.

askel kohti uutta

Askel kohti uutta on otettu. Mikään ei ole vielä yhtään varmaa, mutta ensimmäinen askel kohti uusia asioita on nyt astuttu. Ja nyt on sellainen kaikki-heti-mulle-tänne-nyt tunne. Nyt, kun itse on kuukausien jahkaamisen jälkeen vihdoinkin saanut itsestään jotain irti ja papereita eteenpäin, niin pitäisi muiden kuitenkin toimia salamana ja ilmoittaa heti minulle kuinka kävi.
Mutta vielä pitää odottaa. Vielä on päiviä jäljellä ja muillekin pitää antaa mahdollisuus osallistua.

Vaikka tästä ensimmäisestä ponnistuksesta ei ovi uuteen vielä aukeaisikaan, niin raollaan se on jo. Lisäaskeleiden ottaminen on helpompaa, kun päätös on kuitenkin jo tehty.

Ajatus muutoksesta toi perhoset vatsaan. Mukava tunne.

tiistaina, elokuuta 23, 2005

hmph

Eilisen päiväni pelastus jatkoi ilahduttamistani tänäänkin. Silmät olivat edelleen kauniit ja ystävälliset. Ja muutenkin varsin mukava tyyppi. hmph.
En minä osaa tälläisiä asioita enää hoitaa. Kiinnostava on kyllä ihminen ja tuntui hän minunkin seurassani viihtyvän, muutkin kuin pakolliset hetket. Jutun aiheistakaan ei tuntunut olevan pulaa, siis muista kuin työhön liittyvistä. hmph.
Jos edes oltaisiin samoilla nurkilla töissä tai edes samassa kaupungissa, niin voisin ehkä rohkaistua kysymään lounaalle tai vaikka kahville. Mutta viimeistään nuo kilometrit tekevät minusta todellisen pupupöksyn varustettuna asenteella, sillä on kuitenkin joku ja ei sitä muutenkaan kiinnostaisi. hmph.

Olipa silti mukava tunne huomata, että niitä minunkin mielestä mukavia ja kiinnostavia miehiä löytyy vielä. Ja huomata sietämättömän aikaisesta noususta huolimatta hymyilevänsä aamulla ja odottavansa tällaisen mielenkiinnonherättäjän tapaamista vähän liiankin innokkaana.

Taidampa kuitenkin laittaa huomenna herralle meiliä, ihan vain kerratakseni parin viime päivän aikaansaannokset. Strictly business siis. Ja ehkä ihan pikkuisen myös sen vierestä.


Ystävänikin kun toteuttivat uhkauksensa ja lähettivän minulle kutsun häihin. Kera avec. Täytyyhän tässä jotain tehdä. Edes yrittää.

maanantaina, elokuuta 22, 2005

päivän pelastus

Pitkän ja puuduttavan, ensimmäisen loman jälkeisen työpäivän ehdoton piristäjä oli kauniskatseinen vaalea poika. Harvoin menen hämilleni uusien ihmisten seurassa ja varsinkaan töissä. Mutta tänään tunsin olevani punasteleva superujo änkyttäjä. Ne silmät tosiaan saivat jotain liikkeelle, myös tämän kyynisen kuoren alla. Samojen silmien seuraa on tarjolla myös huomenna. Kummasti tuollaiset pienet ja hymyilyttävät asiat lisäävät työmotivaatiota. Tai ainakin intoa raahautua sinne kustannuspaikalle *hymyilee isosti*.

sunnuntaina, elokuuta 21, 2005

back to business

Jotenkin on nyt hidasta tämän elämä. Tämä tottui lomalla kiireettömyyteen ja joutilaisuuteen, lähes pelkästään fiiliksen mukaan puuhaamiseen. Tottui niin perusteellisesti, että ajatus kellotettuun elämään palaamisesta ahdistaa melkoisesti.
Huomenna sitä pitäisi palata työmyyrän arkeen ja täyteen buukattuun kalenteriin.
Mielessä jo ennen lomaa pyörineet ajatukset uusista työkuvioista, tuntuvat loman jälkeen vielä houkuttelevimmilta. Tämä loma ei näköjään ainakaan lisännyt työmotivaatiota, muutoshalukkuutta sitäkin enemmän.

Yleensä kevät tuo sen tullessaan, innon ja halun kaikkeen uuteen ja erilaiseen. Uusi työ, uusi koti. Molemmat olivat listallani jo keväällä, eivätkä ne sieltä mihinkään ole menneet. Eivätkä menekään, ennen kuin teen asialle jotain. Jotain konkreettista.

Ompahan ainakin jotakin puuhaa pimenevään syksyyn.

perjantaina, elokuuta 05, 2005

pari viikkoa

melkein takana ja samanlainen lahes viela edessa. Siistia. Aika on mennyt siivilla, mutta toisaalta kovin hitaasti.
Loman aktiiviosuus on lahes suoritettu. Vino pino villielukoita nahty, jellona ihan vieresta. Uitu Enkelin nojatuolissa, laskettu koskia suuressa joessa ja samalla hankittu muutama natti sinertava mustelma. Katseltu maisemia helikopterista ja nautittu ystavallisista ihmisista ja auringonpaisteesta. Ihanaa.
Huomenna takaisin pohjoiseen, josta ensi viikolla junalla kohti itaa ja valkoisia hiekkarantoja. Siis jos junan polttoaine riittaa, siita on kuulemma talla hetkella kova pula.