maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

stressaantunut minä

En tykkää yhtään töihin liittyvästä stressistä. Tai no, pienimuotoisesti se on ihan jees ja saa tekemään hommat joskus jopa tehokkaammin. Mutta sellainen ikävä stressaus on ihan syvältä. Koko ajan väsyttää, koska nukkuu huonosti ja näkee töistä painajaisia. Ei pysty keskittymään mihinkään rentouttavaan, kuten lukemiseen tai leffan katsomiseen, kun työt myllertää päässä. Koti on kuin hävityksen kauhistus, koska ei vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään sen eteen työpäivän jälkeen.

Ja tätä fiilistä ei yhtään paranna se, että minulle kerrotaan, että se tälle viikolle yhtäkkiä tullut palaveri on aivan helevetin tärkeä ja se pitäisi myös hanskata hyvin. Ja aihe on minulle lähes totaalisen vieras. Vaikka joskus puhunkin kuin ruuneperi ja saan ihmiset uskomaan itseäni, vaikken itse oikein uskoisikaan, niin tämän palaverin osalta ollaan kyllä niin heikoilla jäillä, että. Sellainen myyntitykki minäkään en ole, että täysin uppo-outoa asiaa saisin kaupattua.


Ja myös koko kevään tärkeimpään möötteen, suoranaisesti omaan työhöni liittyvään, minut jätetään yksin. "Kyllä sä sen hanskaat", kuulin tänään. Hanskaan, hanskaan, mutta voisiko joku antaa minulle ne puuttuvat ja hanskaamista helpottavat tiedot, jotka tietyt ihmiset vievät poissaololla mukanaan. Varmaan hautaan asti, saatana.

On ihan kiva, että saa lisää vastuuta ja että luotetaan, mutta voisiko sen mielellään aloittaa, jostain pikkuisen helpommasta. Vähemmän pelottavasta ja stressaavasta asiasta. Ja vähän hitaammalla aikataululla, kuin pari päivää.

Inan verran helpottaa ajatus siitä, että lomaan on enää muutama viikko ja sitten kutsuu kaukomaat ja ennennäkemättömät ympyrät hetkeksi aikaa. Ihanaa. Finanssinerona varata mätkäytin talven lomakin jo varastoon. Ompa sitten taas mukava syy syksyllekin, kukkaronnyörien kiristelyyn.