tiistaina, kesäkuuta 21, 2005

pahaa mieltä, hyvää mieltä

Juhannuspoppoomme kasvoi yhdellä. The more the merrier, niinhän se menee. Ystäväni, joka kertoi minulle asiasta kysyi vaivaako, tämän kyseisen henkilön osallistuminen juhliin, minua. Vastasin ei. Kysymys toistettiin, koska minusta sai kuulemma sen kuvan, että vaivaa. Toistin vastaukseni, jo pikkuisen kimpaantuneena.
Jälkeenpäin aloin miettiä, että saatoimpa hyvinkin kuulostaa hieman epäilevältä. Hädin tuskin tunnen häntä, ainoastaan muutaman kerran olemme tavanneet. Ja ainakin sen verran tiedän, että väsymätön pilettäjä hänessä piilee ja mikäs sen parempaa seuraa Juhannuksena. Eli syy ei ole tämän uuden osallistujan vaan asioiden, jotka jotenkin, mutkan kautta, assosioituvat häneen.

Vuosi sitten tapahtui muutamia ikäviä asioita, joista moni, tämän ystäväpiirin naispuoleinen, pahoitti mielensä. Jotkut pitkäksikin aikaa. Asioita sattuu ja tapahtuu, kun ihmisillä on paha olla ja asiat kasaantuvat. Olisi pitänyt se silloin jo tajuta ja ymmärtää tapahtumat avunpyyntönä. Olisi heti ymmärtänyt suhtautua asioihin erilailla, olla ottamatta niitä niin henkilökohtaisesti.

Ikävistä tapahtumista seurasi pitkä pitkä yleisen kyräilyn ja selän takana puhumisen kausi. Ja, kun osa olisi ollut jo valmis unohtamaan, antamaan anteeksi ja jatkamaan siitä mihin jäätiin, halusi osa vielä kieriä katkeruudessa ja pahassa mielessä. Ja asiohin takertumisesta ei voi aiheutua muuta kuin lisää pahaa mieltä.

Omalta kohdaltani ja erään toisenkin puolelta, tuli mitta täyteen jo varhaisessa vaiheessa ja selvitimme asiat pommin liikkeelle laittaneen osapuolen kanssa. Pahaa oloa asian tiimoilta riitti tässä tässä porukassa kuitenkin pitkälle syksyyn asti, kunnes välienselvitysrinki, koskien tätä asiaa viimein sulkeutui ja ihmiset alkoivat taas toimia ja käyttäytyä, kuten yli puoli vuotta aikaisemmin.

Nyt koko kevään ja alkukesän asiat ovat olleet hyvin, lähes kuten ennen koko ikävää sotkua. Ja näin tahtoisin sen pysyvän. Ihmiset voivat paremmin, puhuvat asioista suoraan eivätkä piilottele mieltä painavia asioita sisällään liian pitkään. Joku ilo siis siitäkin, menneestä ikävästä ajasta.

Jotenkin nyt vaan tuo Juhannuksen lisähenkilö, toi mieleen ne ikävät asiat ja sen miten ne saivat alkunsa, vaikkei hänellä suoranaisesti ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Jotenkin pelko siitä, miten käy kun sekoitetaan muutamaksi päiväksi, herkkiä ja vahvoja, suorapuheisia ja hiljaisempia, räiskyviä ja tasaisia henkilöitä yhdeksi sopaksi. Meneekö kaikki leppoisan rennosti, erilaisten persoonien nivoutuessa sopuisasti yhteiseen hauskan pitoon. Vai tuleeko joku sanoneeksi, jokun asian niin kuin hän sen näkee ja toinen erilailla maailmaa katsova pahoittaa siitä mielensä, kadottaen samalla ilomielen.

Piruja on turha maalata seinille, tiedän. Ne tosin käväisivät seinälläni jo ennen uutta jäsentäkin, mutta työnsin ne takaisin kaappiin. Tulivat, ehkä takaisin siksi, että viime kesä ja syksy olivat niin ikäviä ja mielet pahoittavia aikoja, että todellakaan tahtoisi enää niiden palaavan. Ja jotenkin tämä tilanne, nyt pelottaa minua. Syytä pelkoon, ei kyllä pitäisi olla, mutta kuten aiemminkin olen sanonut, mieli toimii joskus toisin kuin itse haluaisi.

Uskon kuitenkin, että kaikki menee hyvin ja palaamme takaisin sivistyksen pariin, iloisina, ruskettuneina, naurulla vanhenneina ja toisistamme onnellisina ihmisinä.



Tulipas pitkä rustaus, mutta kai se oli aika saada tämä minustakin lopullisesti ja kokonaan ulos