maanantaina, kesäkuuta 06, 2005

kyseenalaista mainontaa

Nyt kun näistä antamisista ja saamisista on jo avauduttu, niin jatketaan samalla aiheella. Jossain minunkin mielestäni menee se hyvän maun raja ja yksi teeveemainos, harppaa ronskisi tuon rajan yli.
"Mitä yhteistä on TeleFinlandilla ja salarakkaalla? Molemmat antavat tasan kaikille."

Ja Suomessakun näitä salaisia rakkaita, joihin termillä viitataan, ei ole kuin ne muutama, niin miettikääpä kenen naama tulee ensimmäisenä mieleen tämän mainoksen jälkeen. Jonkun niistä kahdesta, vai kolmeko niitä jo oli.
Tokihan nämä tittelin "ansainneet" tuntuvat tekevän myös itse kaikkensa pysyäkseen median aallonharjalla ja vaikka lupa tälläiseen mainontaan olisi heiltä itseltään saatu, on mainos silti mielestäni mauton.

Ja ehei, en ole mikään feministi, joka kilahtaa jokaisesta naisiin kohdistuneesta epäreilusta asenteesta tai rumasta sanasta. Ja huvittuneena myönnän itsekin seuranneeni, noita tämän valtakunnan turhia julkkiksia. Ja myönnetään myös, että olen ehkä hieman herkkä tämän kaltaisille ärsykkeille juuri nyt, vain hetki vällyjen väliin jättämisen jälkeen. Ja tokihan tuollaisista loistavista lausahduksista, voi hakea vaikka satoja piilomerkityksiä.

Mutta silti, tuollainen on mautonta ja ärsyttävää. Ni!

2 Comments:

At 10:23 ap., Anonymous Lauri said...

Eihän mainoksessa ole mitään mautonta! Itseasiassa sana salarakas on mauton.
Sana lähti liikkeelle noin puoli vuotta sitten. Ensin toisessa yhteydessä erään aikakauslehden kannessa, ja sitten Ilta-Sanomissa juuri tuon mainitun kaksikon toimintaa kuvaamassa. Ensimmäisen kerran sana on julkaistu jo vuonna 2001(!) Helsingin Sanomissa(!!).
Salarakas-sana on viihteellistänyt pohjimmiltaan vakavaa asiaa.
Asian traagisuus on unohdettu. Salarakkaat ovat halunneet itsekin tuoda kaikkien tietoon aiheuttamansa syrjähypyt, sillä niitähän salarakkaat tekevät.

 
At 11:31 ip., Blogger auringonkukka said...

Samaa mieltä olen siitä, että salarakas sana on kulunut ja, että sanan joka paikassa kylväminen on vienyt siltä sen oikean, ei niin viihteellisen merkityksen.
Mainos on silti mielestäni mauton, koska näiden muutaman julkisuudesta nauttivan salarakkaan lisäksi, "slogan" kolahtaa varmasti myös joihinkin, joille asia on vakava ja traaginen. Asia jolla tai jolle ei vitsailla julkisesti.

 

Lähetä kommentti

<< Home