perjantaina, toukokuuta 06, 2005

perunana

Sohvaperuna tässä hei. Kuinka voikin vapaanpäivänään väsähtää niin, että olisi valmis nukkumatin maille omituisen varhaisiin aikoihin. Hippaseuraksikin kovasti kyseltiin, mutta ei kyllä herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa, sekin on pikkuisen omituista. Kyllä minusta yleensä aina on seuraa saanut, selvistäpäinkin.
Täällä siis juurrun sohvaan ja kanavasurffaan. Ykkösellä outoja ihmisiä ja suurisankaisia silmälaseja, samoin kolmosella *Sue Ellen on ainakin käynyt pikkusen kiristyttään naamaruttujaan*, kakkosella (pikkusen jo puuduttavaa) jäkistä. Taidan luovuttaa ja antaa unelle periksi. Huomennahan on vasta lauantai, vaikka tänään jo tuntui siltä. Eli ei haittaa vaikka tämän illan nukkuisinkin, huomenna voi ottaa revanssin.

note to myself: Niin, ja koitetaan nyt nauttia tästä "ei ole mitään suunnitelmia tai pakollisia menoja viikonlopusta", koska niitä toisenlaisia on jo jonossa kasapäin odottamassa. Ja silloin taas valitetaan, kun ei edes ehdi kotona poiketa tai saati sitten öitään nukkua. Kyllä ihminen osaa olla hankala ja tyytymätön.