torstaina, toukokuuta 19, 2005

maila ja pallo

Minusta tulee isona aivan loistavan mahtava pesäpalloilija. Pikkuisen olivat kyllä vielä taidot talviterässä, mutta kyllähän se pallo mailan avulla jonnekin lensi ja muutaman heiton ja lyönnin sain myös napattua räpylääni. Minut on nyt hyväksytty kyseisen joukkueen naiskiintiön täytteeksi. Kiitos pojat kunniasta *niiaa nätisti*. Ja mukavia olivat nuo pojatkin, ei yhtään sellaista tiukkapipoista meininkiä, kaikille annetaan mahdollisuus (vaikkei ihan aina palloon osuisikaan ja kentällä ollessa, se sata lasissa kohti tuleva pallo, pikkuisen pelottaisi).

Sopivasti on nyt kroppa ihan jumissa, huomista kuntotestiä varten. Kiva lähteä viikonlopun viettoon tuomiolla ”rapakunnossa”.

Ja nyt sitten kaikki peukut pystyyn, että Geir ja Why pääsevät jatkoon. Saataisiin sitten taas kerrata, että kuinka se oikein menikään, ”Fääänlaaand, ään puäääng” ja sekin naapurisovusta.

Edit: Geir esiintyy ja Norjan lippu heiluu kameran edessä. Koko viisujen lähes huonoiten menestynyt maa, tukee toista, vielä huonompaa, lainaamalle kisojen ajaksi laulajan. Ihanan yhteisöllistä.