maanantaina, toukokuuta 30, 2005

hämmästyttää kummastuttaa

Ystäväni, miespuoleinen sellainen, tosiaan majaili luonani viikonlopun. Oikein kaksi päivää ja yötä. Ja on se sitten niin kummallinen asia, että seurusteleva miespuoleinen henkilö, majoittuu yksin naispuoleisen ystävänsä luo, vaikka oma avokkikin tulee viikonlopun viettoon samaan kaupunkiin. Ja vielä kun, herranjee, majatalon emäntä elelee sinkkuna.

Ärsytti aivan jumalattomasti ystäväni puolesta, hänen luoviessaan hämmästyneiden ja kummastuneiden ilmeiden ja epäilevien katseiden seassa. Ja toistellessaan, melkoisen vittuuntuneena, vastaukseksi sitäsuntätä. Vaivautumatta selittelemään, tavoillensa uskollisena, mitään sen enempää. Ja ihmiset jotka jaksoivat asiaa kulmat rutussa ihmetellä, ovat tunteneet tämän viikonloppuvieraan yhtä pitkään kun minäkin, jotkut jopa pidempään eli ystävyys on jo ehtinyt saavuttaa ajokortti-iän.


Minä ymmärrän hyvin, että jos molemmilla on läjä eri ihmisiä, joita haluaa kotiseutukäynnillään tavata, niin ei ole pakko viettää saman katon alla 24h. Ja vaikka sen pari yötä viettäisikin eri katon alla, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että suhde on kriisissä ja että minun majataloni tarjoaisi lohdutusta vanhan ystävän särkyneelle sydämelle.


Voi luoja. Joskus se rautalankakaan ei vaan auta.

lauantaina, toukokuuta 28, 2005

iloisia näkemisiä

Aamupalalla Tammelan torilla eli kesä on nyt sitten ihan virallisesti avattu. Pikkuisen tosin toi tuuli haastetta aamiaiselle, olisi tarvinnut toisen parin käsiä, pitääkseen kaikista tavaroistaan kiinni ja hiukset kurissa. Mutta hyviä ja suuria olivat sämpylät edelleen ja ihmiset iloisia ja hymyileväisiä.

Sain viikonlopuksi yllätysvieraan. Ystäväni ilmoitti eilen, että on kertonut mansekavereille olevansa tavoitettavissa minun luotani koko viikonlopun ajan. Eipä siinä sitten mitään. Teretulemasta vain. Hetken verran ajatus viikonloppuvieraasta ja viihdytettävästä ahdisti, pitkän työviikon jälkeen. Mutta onneksi vieras on niin tuttu, että ei tarvitse olla kovin vieraskorea. Ahdistus vaihtuikin hetken sulattelun jälkeen, näkemisen iloksi pitkän tauon jälkeen. Iloista näkemistä jatkettiinkin sitten punaviinin parissa aamutunneille asti.

Tänä iltana tarjolla lisää iloisia näkemisiä, uunilohta, valkoviiniä, saunaa ja maailmanparantamista. Ei hullumpaa.


torstaina, toukokuuta 26, 2005

reppu ja reissumies

Hihii, nyt ovat kesäloman lentoliput plakkarissa, posteljooni ne tänään kiikutti ystävällisesti kotiin. Erehdyin kääntämään lippujen hinnan mummoiksi ja meinasin tuolilta pudota. Kauhea määrä rahaa. Ja reissu nielee ainakin toisen samanlaisen lisää.
Jotenkin noita euroja pitää vielä vuosien jälkeenkin halvempana kuin markkoja. Tai sitten on vaan tämän finanssineron viimeinenkin rahantaju hävinnyt. No, kaikki ylimääräinen menee kuitenkin matkalippuihin, joten onko sillä nyt niin väliä, jos toisiin reissuihin menee vähän enemmän. Ja puolustuksena sanottakoon, että tälle reissulle on sentään säästöjä, muihinkin kuin lentolippuihin.

Ja nyt kun on kesä hoidettu, niin onkin aika siirtyä ensi vuoden puolelle. Alkutarkastukset potentiaalisista kohteista on jo suoritettu, mutta pientä pohdintaa täytyy vielä harrastaa. Nappasin ärrältä mukaan kasan talven lomaesitteitä. Voi pikkuisen verrata, tuleeko seuramatkailu harkitsemiini kohteisiin edullisemmaksi kuin itse matkatätinä toimiminen. Täytyy myös selvittää, että minkälaiset peruutusehdot noissa seuramatkoissa oikein on. Jos vaikka varaisi kaksi paikkaa ja toivoisi, että joku muukin, viimeistään syksyn pimetessä, innostuisi auringosta, sinisistä vesistä ja sukeltamisesta.

Karttakirja on ystäväni. Niin paljon maita ja paikkoja, jonne olisi kiva joskus mennä. Valitettavasti lomat ja rahavarat eivät mahdollista ihan kaikkea reissaamista, mitä tahtoisin. Ainakaan niin usein kuin tahtoisin. Mutta matkapaikkojen suunnittelu ja tutkiminen on vähän niin kuin olisi jo matkalla. Mielikuva sellaisella. Se on sellaista puuhaa, jota voisin tehdä työkseni, muidenkin puolesta. Onkohan se Töölö vielä myytävänä?

tiistaina, toukokuuta 24, 2005

vanhenemisia

Onnea ystävälleni joka vanheni tänään ja jonka vanhenemisen kunniaksi oli lupa nauttia pari siideriä keskellä viikkoa. Kiitos kutsusta hauskoille omakustannesynttäreille!

Huomenna olisi taas tarjolla tätä, eli loppu viikon on siis taas kaikki olemattomatkin lihakset ihan jumissa. Huippua.

Kohta on jo juhannus ja siihen mennessä pitäisi olla ainakin sata työasiaa hoidossa. Vaikka eilen vallitsikin evvk mieliala, ei luonto anna periksi hanskojen viskaamista tiskiin, vaikka kuinka pännisi. Täytyyhän sitä nyt joku itsekunnioituskin tässä touhussa säilyttää. Kai.

maanantaina, toukokuuta 23, 2005

antimotivus

Jotenkin on nyt huono mieli. Palaveerasin tänään pomoni kanssa ja innoissani kerroin saaneeni asioita, joiden en uskonut ennen kesää järjestyvän, kuitenkin järjestymään jo nyt. Suurin kiitos siitä kuuluu itselleni, aktiivisuudesta ja tehokkuudesta (tätä en sanonut ääneen, hänen pitäisi se tietää kertomattakin). Ja ihan kun olisin seinille puhunut. Tai pari jotain epämääräistä lisäkysymystä sain osakseni ja muutaman sanasen niistä näistä. Edes puolella sanalla, hän ei viitannut siihen, että olin tehnyt lähes mahdottomasta mahdotonta tai, että sillä mahdottoman tekemisellä olisi yhtään mitään arvoa jatkossa.
Siinä sitten istuin, palaverin päätteeksi tai paremminkin yksinpuheluni jälkeen ja odotin edes jotain reaktiota, jatkotoiminta-ajatuksia, kehitysehdotuksia, kiitosta. Mutta ei tullut, ei. Pomo oli jo syventynyt tietokoneen ruudulla möllöttäviin kakkupala- ja tolppastatistiikkoihin.
Ei varmaan edes huomannut minun edelleen istuvan siinä häntä vastapäätä. Lähtiessäni tokaisin, että ”palaan asiaan”. Muuta en keksinyt.

Motivaatio katosi sen siliän tien. Ei voinut minuakaan enää vähempää kiinnostaa. Pitäkööt tunkkinsa, ***tana. Tästä asiasta, palautteen anto, on meillä oikein keskusteltu useampaan otteeseen, kun se on jostain syystä noussut kipukohdaksi monessa työtyytyväisyyskyselyssä. Hyvin ovat opit ilmeisesti menneet perille.

Juotuani iltapäiväkahvit ja tarkistettuani eilisessä Aamulehdessä tarjolla olevat työpaikat, päätin ottaa Veripalvelun aamuisen ”olemme pulassa” -kutsun vastaan. Sainpa ainakin tehdä jotain, mistä tuli hyvä mieli ja kiitoksetkin sain vielä kaupan päälle.

Saisikohan sitä itselleen loppuviikoksi flunssan, jos nukkuisi yön parvekkeella. Nyt ei meinaan ne tämän viikon urgentit työasiat paljoa kiinnosta.

lauantaina, toukokuuta 21, 2005

fiiliksiä

Tämä kaupunki on kovin kaunis, varsinkin öiseen aikaan. Saattaessani kaveriani kotiin, tulin tehneeksi ylimääräisen öisen pyörälenkin, muttei yhtään harmita. Hymyssä suin iloitsin kauniista näkymistä ja lempeästä yöilmasta. Nyt kulmaikkunasta seuraan aamun saapumista kera sinisen taivaan. En raaskisi mennä millään nukkumaan.

perjantaina, toukokuuta 20, 2005

puhelinpöpö

Nonni. Nyt meni sitten ilo bussimatkaspämmistäkin. Muutama viikko sitten nyssellä kotiin tullessani kyseli puhelimeni minulta kolmeen otteeseen, että vastaanotanko sinihammasviestin. Ja tokihan minä vastasin, että yes yes, tänne vaan kaikki. Tuloksena oli pari soittoääntä ja yksi äänivitsi. Nyssellä liikkuessa se on jo melko yleistä, että joku spämmää puhelimeen ja muutaman kerran ruokakaupassakin, joku on halunnut minulle viestiä laittaa. Pitkäänhän siitä on jo puhuttu, että kyllä ne pöpöt kohta tiensä noihin älypuhelimiinkin löytää, mutta että nyt jo. Vasta kun pääsin kunnolla nauttimaan tästä bussimatkaviihdykkeestä.
Kai sitä pitäisi sitten hommata joku hieno ja kallis viirusohjelma puhelimeenkin. Nääh.

Haluaisitko muuten palkkaa blogeissa kommentoinnista, nyt olisi
töitä tarjolla!

torstaina, toukokuuta 19, 2005

maila ja pallo

Minusta tulee isona aivan loistavan mahtava pesäpalloilija. Pikkuisen olivat kyllä vielä taidot talviterässä, mutta kyllähän se pallo mailan avulla jonnekin lensi ja muutaman heiton ja lyönnin sain myös napattua räpylääni. Minut on nyt hyväksytty kyseisen joukkueen naiskiintiön täytteeksi. Kiitos pojat kunniasta *niiaa nätisti*. Ja mukavia olivat nuo pojatkin, ei yhtään sellaista tiukkapipoista meininkiä, kaikille annetaan mahdollisuus (vaikkei ihan aina palloon osuisikaan ja kentällä ollessa, se sata lasissa kohti tuleva pallo, pikkuisen pelottaisi).

Sopivasti on nyt kroppa ihan jumissa, huomista kuntotestiä varten. Kiva lähteä viikonlopun viettoon tuomiolla ”rapakunnossa”.

Ja nyt sitten kaikki peukut pystyyn, että Geir ja Why pääsevät jatkoon. Saataisiin sitten taas kerrata, että kuinka se oikein menikään, ”Fääänlaaand, ään puäääng” ja sekin naapurisovusta.

Edit: Geir esiintyy ja Norjan lippu heiluu kameran edessä. Koko viisujen lähes huonoiten menestynyt maa, tukee toista, vielä huonompaa, lainaamalle kisojen ajaksi laulajan. Ihanan yhteisöllistä.

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

tehokas siellä, tehoton täällä

Minä olen suorastaan loistava välttelemään kaikkia tylsiä kotihommia. Ja miten se paremmin onnistuisi, kuin pysymällä poissa kotoa. Vaikka iltapäivän ja illan menot muuttuivat ja loppujen lopuksi peruuntuivatkin kahdesti, sain silti haalittua itselleni hengailu- ja ruokailuseuraa kaupungille. Ja, kun vielä jälkiruuaksi kutsuin itseni ja minttujäätelön kavereille kylään, niin kotipuuhasteluun varattu ilta ja virta oli by gones. Taas.

Nyt voikin sitten loppuillaksi palata mielessään teiniangstivuosiin, kaivaa teinarit naftaliinista ja upota, ah aina niin ihanan Tompan ja Cocktailien maailmaan.

Ja vähän lisää siirappia…
...Oikeasti olen vain kade.

Aruba, Jamaica ooo I wanna take you
Bermuda, Bahama come on pretty mama

Key Largo, Montego baby why don't we go

Jamaica

Off the Florida Keys
There's a place called Kokomo

That's where you wanna go to get away from it all

Bodies in the sand
Tropical drink melting in your hand

We'll be falling in love

To the rhythm of a steel drum band

Down in Kokomo

-Beach Boys-

tiistaina, toukokuuta 17, 2005

niitä pieniä eroja

Päätin tänään hoitaa pois päiväjärjestyksestä yhden asian, joka on lojunut tekemättömänä jo useamman kuukauden ja investoida vihdoin uuden lentolaukun, ryanairin vuodenvaihteessa palasiksi laittaman tilalle. Töistä päästyäni sitten marssin laukkukauppaan, jonka ikkunassa olin nähnyt monenlaisia matkalaukkuja.

Siinä sitten erilaisten lentolaukkujen tilavuutta ja ulkonäköä verratessani, sisään kauppaan astui ikäiseni mies, päättäväisen oloisena. Hän käveli suoraan matkalaukkuosastolle, loi pikaisen silmäyksen tarjolla oleviin laukkuihin, kääntyi minuun päin osoittaen edessäni olevaa lentolaukkua ja kysyi, ”voiko ton ottaa koneeseen sisälle?”. Vastasin, että kyllä voi. Mies nappasi lentolaukun käteensä, käveli kassalle, maksoi, avasi laukun teleskooppivarren ja poistui kaupasta, laukkua perässään vetäen. Koko episodiin kului alla viisi minuuttia.

Minä jatkoin laukkuvertailun tekoa ja loppujen lopuksi päädyin puolessa tunnissa samaan valintaan, kuin mies minuutissa. Ja molemmat ovat varmasti ihan yhtä tyytyväisiä ostokseensa.

temppurata

Kaverit tuli saksasta ja muutaman auton lisäksi toivat keissikaupalla olutta ja siideriä. Nyt sitten osa saalista on majoittunut minun eteiseen, koska logistiikkapuoli pikkuisen tökkii ja nautintojuomien omistajat eivät ole omaisuuttaan vielä pois noutaneet.
Eteiseen on oluen seuraksi muuttanut myös uusi, tilaustyönä tehty suuri kenkäteline. Ja koska en ole saanut vanhaa vielä tyhjennettyä pois alta, niin vaikka eteinen tilava onkin, niin nyt tekee jo pikkuisen tiukkaa.
Eli nyt on vieraille tarjota tervetulodrinksun asemasta kunnon temppurata. Omavalintaisesti voi valita joko ylityksen tai alituksen.

maanantaina, toukokuuta 16, 2005

asuntoja ja seurapelejä

Tänään oli vuorossa taas yksi katsastettava asunto. Aikas hyvä, mutta putkiremppa tekemättä, joten hylätty-leima lyötiin päälle. Lähtiessäni huomasin, että naapuritalossakin oli asunto kaupan, joten kävin sen sitten tsekkaamassa samalla vaivalla. Putket oli kunnostettu ja ja muutkin rempat tehty, mutta muuten paljon huonommassa kunnossa kun ensimmäinen kandidaatti ja hintaa noin satatuhatta mummoa enemmän. Puuh.
Miksei tämä touhu voi olla yhtä nopeaa ja helppoa, kuin kenkien ostaminen. Hintataso investoinneissa tietty hieman eroaa, mutta samaahan siinä haetaan. Mukavuutta, tyylikkyyttä, sopivaa kokoa ja hyvää laatua.


Asuntobongailun jälkeen piti tulla kotiin ja vihdoinkin siivota vaatekaappi. Mutta parempi tarjous ehdittiin tehdä ennen kuin ehdin kotiin, joten ilta kului leppoisasti hyvässä seurassa, seurapelejä pelatessa. Mielettömän kivaa pitkästä aikaa. Illan päätti "kevyt" iltapala Zarillossa eli nyt voikin sitten mennä mahan viereen unille.

Tahtoo lisää tällaisia iltoja. Kyllä ne vaatteet siellä kaapissa pysyy, hieman epäjärjestyksessäkin.

sunnuntaina, toukokuuta 15, 2005

esteriä kiittäen

Jotenkin pitkältä tuntui tämä viikonloppu, johtuen ehkä paikatuista univeloista ja unen tuomalla tehokkuudella suoritetuista rästissä olleista kotihommista. Hyvä niin. Mukava lähteä uuteen työviikkoon siivotusta kodista ja levätyin mielin.
Tuhansien likkojen tavoin kävin eilen reippailemassa Pyynikin mäkisessä maastossa. Vasen polveni siitä sitten otti ja suivaantui, ja loppuillan eteninkin sitten enemmän ja vähemmän ontuen ja kivusta irvistellen. Täytynee kai vihdoista viimein käydä näyttämässä oikuttevaa raajaa lekurille. Ei se vanhuus näköjään yksin tule.
Muutkin lenkkeilleet likat olivat sitten päättäneet rillutella urheilemisen jälkeen, päätellen pitkistä jonoista baareihin ja baarissa tiskille. Muutaman pit stopin kautta päädyttiin sitten Mimson pannaan asettamaan baariin, johtuen jonon lyhyydestä. Porukkaa oli vähän ja sekin melkoisen nuorta. Musiikkikaan ei eilen miellyttänyt, joten aikaisin vaihdoin baaritiskin omaan petiin. Itsekin preferoisin tuota mainittua koti-baaria, hintojen, loistavan live-musan ja ainakin perjantaina siellä ilahduttaneiden maisemien vuoksi :)

Tänään oli tarkoitus valjastaa pyörillä kulkeva ratsuni ja lähteä levänneenä ja pirteänä tarkastamaan myytävien asuntojen tarjontaa ja syömään jäätelöä Laukontorille. Mutta esteripä oli sitten päättänyt ilahduttaa meitä manselaisia kaatamalla tonnikaupalla vettä niskaan. Eli se siitä pyöräilyn, asuntokauppojen ja auringon valosta nauttien syödyn jäätelön,
yhdistämisestä. Ja sunnuntaina on tuskaisaa lähteä liikkeelle nyssellä, koska kävellenkin etenee nopeammin kuin sunnuntai-aikatauluilla. Ehkä ensi sunnuntaina sitten. Tällä vauhdilla löydän itselleni kodin joskus ensi vuosikymmenellä.

Ei heilaa, ei kotia ja rikkinäinen polvi. Kuulostaapa iloiselta sunnuntailta. Ilman vesisadetta päivä olisi varmasti, lähes täydellinen sunnuntai.
Heilaan Helluntaina, ei täällä edes uskottu ja aurinko ja jäätelö olisivat paikanneet polvestakin aiheutuneen mielipahan kummasti. Eli kiitti vaan Esteri.

perjantaina, toukokuuta 13, 2005

pyykkimeemi



Ja Mimson pyynnöstä meemitellään nyt. Ehkä pienenä motiivina taustalla on myös se luvattu kuva :D

keskiviikkona, toukokuuta 11, 2005

yläkerran elämää

Vuosi sitten ihmettelin yläkerran naapurien ilta- ja yöpuuhia. Ei mitään sellaisia intiimimmän elämän ääniä kattoni läpi kuulunut, vaan sellaisia raahausääniä. Ihan kun mattoja ja huonekaluja, olisi raahattu pitkin lattiaa, ympäri kämppää. Ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna ihmisenä, sain päässäni aikaan vaikka minkälaisia tarinoita murhamiehistä ja vaikka mistä.
Asia sitten selvisi vähän vahingossa ja kautta rantain, kun törmäsin mainitun naapurin toiseen puoliskoon pihalla, ulkoiluttamassa hevosen kokoista koiraa. Koirista enemmän tietävä ystäväni sitten valaisi minua ja kertoi, että se on todennäköisesti se koira, jonka ilta- ja yörutiineihin tämä tavaroiden retuuttaminen kuuluu. Huippua.
No sitten, reilu puolivuotta sitten samaiseen asuntoon muutti myös vauva. Ja vauvojen harrastuksiinhan kuuluu usein myös äänijänteiden harjoittaminen. Tämän kyseisen vauvan kohdalla se tuntuu olevan lempi puuhaa, sillä todella harvoin kun olen kotona, hän ei huuda. Tiedän, tiedän. Se kuuluu osana vauvavaihetta ja varsinkin, jos paralla on koliikkia tai muuta. Ja ne hänen kanssaan asuvat minua myös surettavat, mahtavatko saada koskaan nukuttua. Ja kun oikein mietin, niin viime aikoina on ollut vähemmän huutoa, joten eiköhän se siitä.
Mutta, ehei. Ei tämä vielä tähän lopu. Nyt, kun vauva on jo isompi, niin äitikin voi palata takaisin ansioon. Ja näin on luultavasti käynytkin, päätellen siitä, että nyt se hevosen kokoinen koira ulisee koko päivän. Näin siis päättelen siitä, että konsertti alkaa aamu seitsemältä ja jatkuu vielä silloinkin, jos palaan töistä ennen ilta kuutta. Eipä tarvitse enää herätyskelloa arkisin viritellä.

En ole mikään kyttääjänaapuri ja jos kerrostalossa asuu, niin pitää olla valmis hyväksymään muidenkin talossa eläjien ääntelyä. Bileitäkin kestän, jos eivät ole joka yö aamuun asti. Mutta joskus, varsinkin silloin kun haluaisi mennä aikaisin nukkumaan, nukkua aamulla pitkään tai muuten vain olla hiljaa ja rauhassa, tällaiset asiat pikkuisen jurppii.

maanantaina, toukokuuta 09, 2005

keskeytyksiä

Pääsin muutaman hassun metrin Stockmannin ovelta, kohti sillan toista puolta, kun eteeni astui siniseen liiviin pukeutunut nuorimies ja kyseli kiinnostustani osallistua Unicef:in keräykseen. Kieltäydyin kohteliaasti ja jatkoin matkaani. Tai ainakin yritin.
Seuraavaksi minut pysäytti punaiseen liiviin pukeutunut nuori nainen, joka vastavuoroisesti tarjosi mahdollisuutta vaikuttaa maailman asekauppaan. Tästäkin kieltäydyin kohteliaasti. Eikä yleensä kahta ilman kolmatta, eikä nytkään.
Oranssikaapuinen Khrisna-munkki lähestyi minua paksu kirja kädessä, väistin hänen katsettaan ja samalla myös vaistomaisesti häntä. Kohteliaisuussammion pohja alkoi jo näkyä.

Sillan yli ja Keskustorin ohi sain kävellä rauhassa, mutta Kävelykadulle päästyäni, oli samanlainen trio vastassa. Lopulta kaivoin puhelimen taskusta ja soitin kaverille. Sillä tavalla pääsin päätepisteeseeni olematta ikävä ja tyly, näille kuitenkin hyvää tarkoittaville ihmisille.

Niin, älkää siis ymmärtäkö, että minulla olisi mitään henkilökohtaista, mitään näistä kolmesta tahosta, vastaan. Mutta pitkän työpäivän jälkeen, sata ajatusta päässä myllertäen, en pidä siitä, että minut pysäytetään muutaman kymmenen metrin välein ja kysellään asioita, joihin juuri siinä tilassa en jaksa keskittyä.
Kyllä minä annan rahan hyväntekeväisyyteen, olen jossain määrin kiinnostunut maailmalla vallitsevista epäkohdista ja mielestäni myös Khrisnaliike on syvimmiltä ajatuksiltaan ihan mielenkiintoinen.
Mutta minä tahdon tehdä ja tutkia näitä asioita silloin, kun itse niin päätän. En väsyneenä, liikennevalon juuri vaihtuessa vihreäksi.

sunnuntaina, toukokuuta 08, 2005

äidin äiti

Mummo herätti puhelullaan aamulla, kaupunki-ihmisen kellon mukaan vielä yöllä, ja kyseli tiedänkö missä äitini on, kun ei vastaa puhelimeen. Nukkumassa, totesin ja koitin vihjata, että itsekin voisin vielä hetken torkkua. Mutta mummo oli ilmiselvästi juttuseuraa vailla ja tuli siinä sitten unenpöppörössä päivitettyä uutiset uusimmista lääkkeistä, kesällä edessä olevien sukujuhlien kautta, aina seuraavan sahtilastin valmistumiseen.

Yksinäinen tuntuu olevan, sekä seuraa että tekemistä vailla. Kovasti ollaan yritetty saada luopumaan isosta ja tyhjästä talosta, ja muuttamaan kirkolle palvelutaloon, muiden samanikäisten seuraan. Joka toinen päivän idea otetaan innokkaana vastaan ja sitten niinä toisina päivinä, ajatus omasta kodista ja maista luopumisesta on aivan poissa laskuista. Ymmärrän kyllä, että jos on samoilla mailla asunut koko ikänsä, on ajatus luopumisesta ja lähtemisestä pelottava. Mutta sääliksi oikein käy, kun kuulee kuinka yksinäinen ja surullinen ihminen, niillä mailla tällä hetkellä asustaa.


Pitää koittaa iskostaa ajatusta muutosta mummon päähän, sillä tavoin vaivihkaa. Antaa hänen keksiä idea itse ja antaa myös tarpeeksi aikaa muutoksen hyväksymiseen. Monia elinvuosia oletettavasti vielä hänellä edessä ja olisi mukava tietää ja huomata, että hän myös pystyisi niistä nauttimaan.

perjantaina, toukokuuta 06, 2005

perunana

Sohvaperuna tässä hei. Kuinka voikin vapaanpäivänään väsähtää niin, että olisi valmis nukkumatin maille omituisen varhaisiin aikoihin. Hippaseuraksikin kovasti kyseltiin, mutta ei kyllä herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa, sekin on pikkuisen omituista. Kyllä minusta yleensä aina on seuraa saanut, selvistäpäinkin.
Täällä siis juurrun sohvaan ja kanavasurffaan. Ykkösellä outoja ihmisiä ja suurisankaisia silmälaseja, samoin kolmosella *Sue Ellen on ainakin käynyt pikkusen kiristyttään naamaruttujaan*, kakkosella (pikkusen jo puuduttavaa) jäkistä. Taidan luovuttaa ja antaa unelle periksi. Huomennahan on vasta lauantai, vaikka tänään jo tuntui siltä. Eli ei haittaa vaikka tämän illan nukkuisinkin, huomenna voi ottaa revanssin.

note to myself: Niin, ja koitetaan nyt nauttia tästä "ei ole mitään suunnitelmia tai pakollisia menoja viikonlopusta", koska niitä toisenlaisia on jo jonossa kasapäin odottamassa. Ja silloin taas valitetaan, kun ei edes ehdi kotona poiketa tai saati sitten öitään nukkua. Kyllä ihminen osaa olla hankala ja tyytymätön.

keskiviikkona, toukokuuta 04, 2005

toden totta

Tsiisus, kuinka tylsä ja huono jääkiekkopeli. Jäähy-jäähy-maali Ruotsille-jäähy-maali Ruotsille ja niin se jatkui kitkerään loppuun asti. Turha niitä tuomareita on syyttää, Suomi oli aivan surkea..
Kotikatsomon iloksi varatut eväät ja siideritkin, jäivät lähes koskematta, koska luokattoman huono peli vei janon ja ruokahalunkin mennessään.

Blogistanissa on keskusteltu mielenkiintoisesta aiheesta, ja lasimestarinsillistä.
Itsekin olen monesti blogeja lukiessani miettinyt, että mahtoiko tuo ja tuo, nyt kuitenkaan olla totta. Ja tottahan se on, että koskaan lukija ei voi olla varma siitä, oliko tarina täysin totta vai pelkkää palturia. Sillä, söikö joku tänään viisi leipää vai oikeasti vain kaksi, ei ole mitään tekemistä blogin todenperäisyyden kanssa. Sillä jokainenhan nyt joskus pikkuisen sortuu värittämään tarinaansa.
Mutta, jos joku hyvin ja todellisen tuntuisesti kirjoittava suosikkini, joku jota lukiessa tulee silloin tällöin "hei mustakin tuntuu tolta"-tunteita, osoittautuisikin täysin hatusta reväistyksi mielikuvituselämää eläväksi mielikuvitushahmoksi, niin pettyisin kyllä ja kovasti.
Ja mitä tämän blogin todenperäisyyteen tulee, niin Marinadin sanoja lainatakseni, "perustuu tositapahtumiin".

iloa

Niin, se vaan piti vielä sanoa *oikein sängystä nousin sanomaan*, että kylläpä kannatti kyttäillä. Nyt on paljon parempi mieli.

Ja mistakö sen huomaa?

Siitä, että seison keskellä olohuoneen lattiaa, tuijotan jalasta pois lähdössä olevia villasukkiani ja rallattelen ääneen "suuukaaaat ooon siiiilläää maaakkkkaaaaraaalllaaa jaa lentääää seee päääiiiväääänkaaakkaaarallaaa".

Ja hymyilen.

tiistaina, toukokuuta 03, 2005

kyttäyskeikka

Jos on huoli ja pelko, mutta myös pelko soittaa, kysyä ja ottaa selvää. Niin voi ottaa käyttöön plään biin ja toisen tavat tuntien, kytätä koska henkilö ilmestyy mese-linjoille. Ja sitten, kun ilmestyy, niin odottaa hetken muina naisina, ihan kun ei olisi ollenkaan kyttäyskeikalla ollutkaan ja sitten heittää linjoille ihan ylimalkaisesti, että "mitäs kuuluu?".
Siitä tulikin sitten sellainen puolen tunnin tsättisessio, jossa ei varsinaista aihetta edes sivuttu, mutta ovelana mesettäjänä sain rivien välistä ongittua esiin paljonkin positiivista informaatiota. Nyt siis paljon paremmalla mielellä nukkumaan, toivottavasti myös unimasan tarjonta on iloisempaa kuin viime yönä.

Ja loppuun vielä hauska meemi, jonka poimin täältä

1. Missä bloggaat fyysisesti? Entä kommentoit?

Polkkaan ja kommentoin kotisoffalta tai sängystä ja aina niin epäergonomisessa asennossa, kuin mahdollista. Joskus harvoin kirjoittelen myös töistä, jos on oikein kova työmotivaatiopula.

2. Pöytäkoneella vai kannettavalla?
Läppärillä, kätevä kapistus kun sen voi retuuttaa lähes minne tahansa mukanaan

3. Oletko blogiaddikti?
Sellaisia oireita on havaittavissa. Kärjistyy varsinkin silloin, jos on jumittunut moneksi päiväksi paikkaan, josta ei pääse ollenkaan verkkoon.

4. Kuinka montaa blogia kirjoitat – anonyymisti ja/tai nimelläsi?
The one and only

5. Oletko aamu/ilta/yökirjoittaja?
Ilta ja yö, ehdottomasti. Aamulla en saisi yhtään painokelpoista lausetta aikaiseksi.

6. Uskotko bloggaavasi vielä kahden vuoden kuluttua?
Uskoisin kyllä. Välillä pitää antaa itselleen lupa olla päivittämättä, jos ei yhtään kiinnosta tai ei vaan ole mitään sanottavaa. Kun homma ei ole pakkopullaa, niin into ja ilo tässäkin touhussa säilyy.

maanantaina, toukokuuta 02, 2005

koti hakusessa

Viikonlopun tapahtumat pyörivät päässä, eivät tosin enää taukoamatta, mutta silti ikävästi tulevat ajatuksiin heti, kun annan siellä niille tilaa. Joten päättelin ajatusteni tarvitsevan, jotain sijaistoimintaa.

Ja koska lainalupauskin on jo taskussa ja vapun vuoksi sunnuntaiset asuntoesittelyt siirretty maanantaille, niin sanoista tekoihin ja
etuoven kanssa kurvailemaan ympäri Mansesteria. Kolme sopivaan hinta-, koko- ja sijaintikategoriaan sopivaa asuntoa ehdin töiden jälkeen katsastaa.

Ensimmäinen kandidaatti olisi ollut lähes täydellinen, jos siinä olisi ollut parveke ja kolmanneksi tarkastetun asunnon olohuone. Keskimmäinen oli ihan siisti ja käytännöllinen, mutta kahteen kilpailijaan verrattuna ylihinnoiteltu. Mutta, eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa.


Kakkosessa ja kolmosessa oli putki- ja viemärirempat tekemättä, eikä vielä suunnitelmissakaan. Mikä hieman ihmetytti, kiinteistöjen rakennusvuotta katsoessa. Ja jo kerran, kaikkien muiden samassa talossa asuneiden sonnat omaan asuntooni saaneena, en enää haluaisi moista uudelleen kokea.


Melkoisen mielenkiintoista puuhaa, tämä asuntojen tarkastelu. Ja sen verran asuntokuume kyllä nousi, että taidampa katsoa mitä näyttöjä huomisillaksi olisi tarjolla.

Unelmista totta

Jotta saataisiin tehtyä yhden ihmisen unelmista totta, niin koitetaan saada Elinan asuntoon Tampereelle opiskelija-asukki Lontoon reissun ajaksi!
Ja mainostamisen hintana täälläkin sama, kuin Benrope:lla. Eli polkkaamista pitää jatkaa sieltä saarivaltiostakin käsin :)

sunnuntaina, toukokuuta 01, 2005

haamut

Joskus sitä elämä ikävästi kaivaa esille vanhat pelot ja muistot, sekä repii vasta hetki sitten parantuneet haavat auki. Unohtuu ne onnen tunteet, jotka vielä aikaisemmin viikolla nostivat hymyn spontaanisti kasvoille ja saivat elämän tuntumaan kevyeltä. Minun elämäni haamut palasivat vääntämään sydämeni mykkyrälle, palauttivat myös pahaa oloa aiheuttavan möykyn mahaani ja avasivat kyynelkanavani toimimaan ylikierroksilla. Ihan kuin tämä olo ei koskaan olisi edes mennyt pois, niin valitettavan tutulta se tuntuu, vaikka useamman vuoden olen ilman tätä ikävää seuraa saanut olla.

Nyt ovat onneksi asiat taas paremmin, pahin kuohu ohi, ihmiset rauhoittuneet. Mutta minun pelkoni tulivat takasin, jäädäkseen kylään vähän pidemmäksi aikaa. Puhelimen soidessa tai ilmoittaessaan tekstiviestistä, minä hätkähdän. Mietin hetken uskallanko edes katsoa kuka yrittää tavoittaa. Puhelin pysyy taas päällä yön pimeät tunnitkin, jos vaikka olisi hätä ja minua tarvittaisiin apuun. Ja taas kerran minä pidän tapahtuneen vain omana tietonani, suojellakseni läheisiäni.


Onneksi minulla on ympärilläni hyviä ystäviä, joilla on aina aikaa toimia olkapäänä, kun sille on tarvetta. Jotka osaavat sanoa aina ne oikeat sanat, eivät syyttele eivätkä moralisoi. Uskovat kanssani parempaan huomiseen. Ja halaavat.