maanantaina, huhtikuuta 11, 2005

Oi, olisipa huomenna kauniimpi ilma kuin tänään

On se kyllä, kun pitää oikein huulilta lukemisen asiantuntija hankkia, jotta saadaan lehteen painettua sanasta sanaan oikein Charlesin kommentti äidilleen: ”Oi, mutta haluaisin todella kovasti kuvan meistä kaikista.” Kenen perheessä puhutaan tuolla tavalla omille vanhemmilleen tai vanhemmat lapsilleen? ”Oi, olisin niin kovasti toivonut meidän illastavan tänään samassa pöydässä” tai ”Oi, tulisitko tänään kanssani lenkille järven ympäri?”. Nooh, sallittakoon noille siniverisille, omat erikoisuutensa.


Voisin taas murista sille ilmojen valtiaalle. Ensin se tuo auringon esiin talvisäilöstä ja sitten vääntää pikkuisen säteitäkin lämmön puolelle. Eikös se ole jo selvä merkki siitä, että talviromppeet voi pakata kellariin odottamaan syksyn ensilumia ja keskittyä odottamaan vielä kuumempia säteitä. Huijari koko ukko (tai akka), sanon minä. Lupaa vaan ja sitten kiskaiseekin maton jalkojen alta. Oli äärimmäisen kiva aamulla odotella, jälleen kerran, myöhässä olevaa nysseä pysäkillä. Ja koittaa sohia sateenvarjolla sinne suuntaan, mistä tuuli milloinkin ne tiskirätin kokoiset pisarat päälleni heitti. Ja tokihan ne pisarat sitten vielä matkan aikana, muuttivat itsensä epäilyttävästi lumihiutaleen muotoon. Haloo, nyt on jo huhtikuu.