torstaina, helmikuuta 10, 2005

nyt riitti...vai riittikö sittenkään?

Sain ammattiliitoltani brosyyrin, jossa kerrottiin Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestön metalli- ja elektroniikkateollisuuspuolen (sanapötkökauhistus) jäävän helmikuun puolessavälissä sopimuksettomaan tilaan, jollei sopimusta saada hiottua 15.2 mennessä. Mukana tuli myös kiva pinssi tekstillä ”nytriitti”. En ole koskaan ollut näissä asioissa kovinkaan valveutunut. Minun liittojäsenyyskin menee kyllä täysin superinnokkaan jäsenrekrytoijan piikkiin. Myönnän myös, etten edes vaivautunut lukemaan läystäkettä joka pinssin mukana tuli.

Tänä aamuna kustannuspaikan kahvipöydässä kävi kuhina. Moni muukin oli saanut postin mukana hienon pinssin ja infopläjäyksen tilanteesta. Ihan tärkeiltähän nuo ajettavat asiat kuulostivat, mutta en minä niistä kyllä sellaista angstia saa päälle, kuin muutama muu aamukahviaan nauttinut. ”Mä en ainakaan tee mitään enää 15. pvän jälkeen, jos ei sopimusta tule” tai ”sitten aloitetaan lakko heti, jos sopimusta ei synny”. Eihän meillä ole edes mitään porttia, minkä läpi käveltäisiin lakkoilemaan ja mitä lakkovahdit sitten vahtisivat kuin tärkeintäkin kulttuuriperintöä. Toiseksi minulla on niin paljon töitä tehtävänä, että jos viikonkin lakkoilen, eivät edes mahdollisen sovun syntyessä korvattavat ylityötunnit riitä niiden tekoon. Ja vaikka tunnit riittäisivätkin, minun maanpäällinen tomumajani ei kyllä enää omilla tolpillaan seisoisi.

Eli tässä teille mahdollisen lakon alkaessa, yksi erittäin potentiaalinen lakkorikkuri.