maanantaina, helmikuuta 28, 2005

tahtoo oman kodin

Tässä taloudessa on hieno uusi lamppu, ihan itse onnistuneesti kokosin. Sellainen lattialla tönöttävä paperinen, Muumipapan mallinen. Ihanan tunnelmallista valoakin se antaa. Nyt tarvitsisi vain jonkun, jonka kainaloon käpertyä tässä tunnelmallisuudessa.

Toinen asia mitä täällä tunnelmoidessa on alettu miettimään oikein tosissaan, on uusi ja oma koti. Ongelmana tällaisella urbaanilla siti-ihmisellä on se, ettei kovin kauas keskustan riennoista haluaisi muuttaa, eikä kovasti pienempään neliömäärään itseään ja egoaan mahduttaa. Ja ne neliöt täällä Tampesterinkin keskustan postiosoitteissa, kustantaa ihan kiitettävästi. Ja sellaista palloa nilkkaan ei täällä kuitenkaan tahdottaisi, ettei mitään maailman uusia kolkkia pystyttäisi enää pitkään aikaan koluamaan. Tätä päätä vaivaa myös se, että ostaako sellainen heti valmis, remontoitu koti. Vai pitäisikö sittenkin leikkiä pikkuisen remonttireiskaa ja tehdä kodista enemmän oman itseni näköinen. Vaikeaa, niin kovin vaikeaa.

Taidan nyt kuitenkin ensiaskeleena valjastaa nettivahdin haravoimaan sopivia kandidaatteja ja lähestyä varovaisesti jotain pankkia, hattu kourassa. Pikkuisen pelottavia ovat tällaiset suuret askeleet, jo näin ajatuksen tasollakin.

perjantaina, helmikuuta 25, 2005

nopsa tyttö

Joskus sitä oikein yllättää itsensäkin nopeudellaan. Eilen illalla ei yhtään kiinnostanut pakata, joten jätin sen aamuksi. Eilen illalla ei myöskään huvittanut siivota, joten jätin sekin aamuksi. Siivoaminen ei muuten olisi kuulunut olen-viikonlopun-poissa-pakko-tehdä-listalle, mutta olen luvannut kotini majoituspaikaksi poissaollessani ja eihän nyt edes yhden tähden hotelleissa villakoirat piiritä sinua heti sisään tullessasi.

Ja koska aamuksi oli niin paljon hommia, kello ajastettiin soimaan kiduttavan aikaisin. Aamu-unisena ja torkkupuhelimen omaavana ihmisenä, heräsin aivan liian myöhään kaiken tuon pakollisen toiminnan suorittamiseen. Niin luulin. Mutta tuntia myöhemmin istuin suunnitellun aikataulun mukaisesti nyssessä matkalla kohti kustannuspaikkaa. Heräämisen ja nyssen välillä, olin ehtinyt pakata, imuroida, tiskata, käydä suihkussa, kaunistautua *jos ripsiväri siksi lasketaan* ja tunkea tuolinkarmeille heittäytyneet vaatteet kaappiin.

Se on eriasia mitä yllätyksiä olen kiireessä reppuuni pakannut ja mitä tarpeellista jäi kotiin, mutta onneksi Suomen pää on niin suuri ja täynnä pelastavia kauppoja, että uskon selviäväni.

Kohta matkaan ja kohti matkan päässä odottavaa, ansaittua perjantaiolutta.

torstaina, helmikuuta 24, 2005

ei mtn asiaa

Not much to say. Pitkä päivä ja kova kova väsy. Olisipa jo perjantai.

Herra H is back in town. Nice. Saapui pari päivää sitten ja hänen sanojaan lainaten, halusi vaivata minua heti. Ja tavata. Olen suorastaan otettu. Ja koska pidin kiinni päätöksestäni olla vastaamatta, en reagoinut mitenkään kaukomatkalaisen kaipuuseen. Eilen tuli sitten hieman ärtyneen oloinen viesti. Tiedustelu, olenko vielä hengissä. Rikoin lupaukseni ja vastasin. Pelästyin ettei ikinä lopeta, jos en ilmoita itsestäni. Vastauksessa jupisin jotain täysin ympäripyöreää ja sen suuntaista, että ”kiva kun aurinko paistaa, hyvää kevättä ja hyvää elämää”. Kerroin myös olevani viikonlopun ja osan ensi viikosta poissa kaupungista, joten tapaaminen ei onnistu. Eipä auttanut. Minulta täytyy kuulemma löytyä joku kolo tapaamiselle ensi viikolla. Don’t think so.

Onneksi on viikonloppu edessä ja pääsen törmäysvaarattomalle alueelle. Lähden ihailemaan Kinttulan suosittelemia peltoja.

keskiviikkona, helmikuuta 23, 2005

sottapytyt

Minulla on taas ollut osa-aika-adoptioautoni käytössä muutaman päivän. Ja koska on moinen menopeli ollut alla, on ollut aikaa myös Rantatien neljän ruuhkassa kuunnella radiota. Pitkästä aikaa.

Tänään yhdellä kaupallisista radiokanavistamme oli aiheena, varsinkin viime aikoina itseäni vaivannut asia. ”Kuinka suhtaudut, jos kanssasi asuva ihminen ei siivoa jälkiään?” ”Siivoatko kiukuttelematta, kiukuttelet ja siivoat, et siivoa vai et siivoa ja kiukuttelet?”

Kun kerran yksikseni asustelen, kotona vallitsevista oloista on turha purnata muuta kuin itselleen, mutta töissä on eri asia. Kustannuspaikkamme piskuruisen kahvihuoneen on tarkoitus palvella useampaa kymmentä ihmistä, joten totta kai mukeja kasaantuu tiskipöydälle ja tiskiallas täyttyy lounasastioista, päivän edetessä. Mutta kuinka vaikeaa voi olla laittaa suodatinpussit biojätepussiin, tyhjät maitotölkit roskikseen ja käytetyt teepussit niiden perässä. Äärimmäisen vaikeaa, ainakin joidenkin mielestä.

On suorastaan ilo mennä hakemaan kahvia päivän piristykseksi, kun ensin saa onkia suodatinpussitelineen vanhoine pusseineen ja poroineen tiskialtaasta, kaikkien likaisten lautasten ja vedessä lilluvien lounasjämien seasta. Sitten kun virittelee vedet, uudet pussit ja porot asemiinsa, tulee töytäisseensä tiskipöydälle jätettyä tyhjää maitotölkkiä sillä seurauksella, että aiheutuu dominoreaktio ja loputkin tyhjinä kököttävät tölkit kaatuvat ja roiskaisevat mennessään rippeet vielä sisällä olevasta maidosta kahvinkeittäjän puhtaille housuille. Niin ja kenen kodissa on tapana säilöä käytetyt teepussit ruokapöydän reunalle odottamaan seuraavaan teehetkeä tai jättää pöydälle makaronilaatikosta ohiroiskautettu ketsuppi, odottamaan seuraavaa, siihen vahingossa nojaavaa onnekasta. Jumantsuka että jurppii.

maanantaina, helmikuuta 21, 2005

elmukelmua iholla

Mainoksessa luvattiin vähintään 2-4cm pois heti ensimmäisellä kerralla ja kyllähän tuollainen lupaus täytyy koittaa lunastaa, vaikka superskeptikko näissä asioissa olenkin. Eli suoraan laivalta marssimme kauneussalonkiin, johon ajat mainostetulle hoidolle oli varattu.

Vaikka en yleensä kovin häveliäs ole, niin hieman oudolta se kieltämättä tuntui seistä ainoastaan kertakäyttöstringeihin pukeutuneena, tuntemattoman ihmisen hieroessa monenlaista rasvaa ihooni. Ehkä outoutta lisäsi myös se, ettei kosmetologi puhunut kuin pari sanaa suomea tai englantia, joten sanallinen kommunikointi oli hyvin vähäistä. Kun rasvat oli saatu pintaan, käärittiin minut navasta alaspäin tiukasti elmukelmuun. Sitten makuulle, pari peittoa päälle ja voilà. Hyvästi selluliitit.

Eihän sitä nyt varmaan ihan silmällä näe, että appelsiini-iho on takapuolesta kadonnut. Mutta kyllä kun tulosta oikein tutkailimme, tulimme siihen tulokseen, että kyllä se on vähentynyt. Aivan selvästi. Molemmilla. Ja jotenkin kummasti vyönkin sai venytettyä seuraavaan reikään. Ja vaikutushan ei tietenkään ole mitenkään psykologista. Ei suinkaan.

Koska kerran mielestämme matkatavaralastimme keveni hoidon ansiosta huomattavasti, täytyihän se toki jollain kompensoida. Muutamat aivan ihanat kengät ja pari paitaa tarttui kuin vahingossa mukaamme. Tulisi jo kevät ja sandaalikelit :)

perjantaina, helmikuuta 18, 2005

hankala asiakas

Ote yksiltä, raskaan viikon ja pitkän päivän jälkeen:

- Ja mitäs teille?

- No yks Crowmoor ja sitten yks kuiva omenasiideri.

- Niin eli kaksi Crowmoor:ia?

- Ei, kun yks ja sitten yks kuiva omena. Kiitos.

- Niin, mutta se Crowmoor on omana siideri.

- Niin eli yks sellanen ja yksi kuiva omenasiideri.

- Crowmoor on kuiva omenasiideri.

- Jaa. No sitten kaksi sellaista.

Tarjoilija ei ehkä ymmärtänyt reaktiotani, kun räjähdin nauramaan omalle tyhmyydelleni. Ihmisen ei liian väsyneenä pitäisi lähteä mihinkään ihmisten ilmoille käyttäytymään hassusti. Jos on juonut edellä mainittua siideriä litra tolkulla, niin pitäisi ehkä tietää, että se on siideriä ja kuivaa sellaista. Mutta aina ei voi kaikkea muistaa.

Passi ja hammasharja. Niin ja matkaliput. Aamulla kutsuu tyttöjen hemmotteluviikonloppureissu Tallinnaan. Ihanaa.


torstaina, helmikuuta 17, 2005

O+

Vertani on tänään pussitettu lähes puoli litraa. Jo oli taas aikakin. Hävettävän pitkä tauko ehti tulla tämän päivän käynnin ja viime kerran väliin. Jotenkin kummasti sitä on aina vaan ollut jotain estettä, kun kutsu on tullut. Kuumetta, pääkipua, väsymystä ja noiden oikeiden syiden lisäksi, suurin on tainnut kuitenkin olla muka-ehtimättömyys. No tänään ehdin, joskin olin päivän viimeinen. Mutta ehdin.
Seuraavan kerran saan mennä kaksi päivää ennen tämän vuoden vanhenemispäivääni. Se kuulemma suuren kriisin alku, toimikoon lankana sormen ympärillä muistuttamassa minua, että olisi taas aika luovuttaa vähän itsestään auttaakseen muita.

keskiviikkona, helmikuuta 16, 2005

tuo ihana möllyskä

Harmittaa, että kauniit, aurinkoiset, pakkasella kuorrutetut kevätpäivät kulkevat lähes huomaamatta ohitseni. Aamulla töihin mennessä on vielä hämyistä ja sinistä. Töistä lähtiessä on hämyistä ja harmaata. Tupakkataukoja ulkona pitävien työkaverien suusta kuulen tarinoita auringon paisteesta ja ihanasta valoisuudesta. Pitäisi varmaan joku kaunis ja aurinkoinen päivä, pyhittää ruokatunti valoterapialle ja kävellä vaikka kustannuspaikkarakennusta ympäri. Saisin ainakin hetken nauttia paljon kaipaamani äiti-auringon seurasta.

Kuutionaapurini oli avannut sälekaihtimet apposen auki myös minun neliöni puolelta. Että voisimme nauttia valosta. En vain oikein tiedä kumpi voittaa, ärtymys siitä, että aurinko on ulkona ja minä sisällä vai ilo siitä, että aurinko tuo tullessaan kevään ja kesän, valon ja lämmön.

tiistaina, helmikuuta 15, 2005

yhteistyökyvytön musta myrkky

Kustannuspaikkani kahvi, varsinkin aamuinen sellainen, on keljuillut minulle joka aamu tällä viikolla. Sillä on ilmiselviä vaikeuksia toimia yhteistyössä sen seuraksi laittamani rasvattoman maidon kanssa. Jotenkin ne eivät vaan tunnun mahtuvan egoineen samaan mukiin, aivan piripintaan täytyy ahtautua. Joka aamu kun olen sille maitoa mukiin seuraksi laittanut ja koittanut ottaa sitten mukaani. Niin joka aamu, se musta myrkky mielenosoituksellisesti onnistuu heilauttamaan osan itsestään yli laidan. Tiskipöydälle. Josta minä sen sitten kiltisti luuttuan.

Tänä aamuna se teki sen sitten, ei yhdesti, ei kahdesti, vaan kolmesti. Kolme kertaa loiskautti itseään niin, että päätyi tiskipöydälle. Siinä vaiheessa minulle riitti. Kehtaakin pitkittää minun kofeiinin puutostilaani ja vielä aamulla. Kaadoin koko kiukuttelevan kupillisen viemäristä alas. Ottaisihan opikseen siellä seurustellessaan muiden viemäriliemien kanssa.

Uusi kupillinen käyttäytyikin sitten jo varsin kelvollisesti. Viihtyi kupissaan kiltisti kubiikkelilleni asti, pysyi kuumana riittävän kauan ja vielä poisti orastavan kofeiinivajauksesta johtuvan jomotuksen ohimoilta. Hyvä kahvi, hyvä kahvi.

maanantaina, helmikuuta 14, 2005

että rautalangastako pitää vääntää...

Unirytmittömän ja baarissa roikkumiseen käytetyn viikonlopun jälkeisen maanantain, voisi minun puolestani pyyhiä vallan pois kalenterista. Aivan turha päivä. Viikko voisi alkaa vasta tiistaina, jolloin ei haukotuttaisi yhtään niin paljon kuin maanantaina ja olokin tuntuisi huomattavasti ihmismäisemmältä. Korvien välissä majailevassa harmaassa mössössäkin olisi kenties jonkinlaista elämää ja sen mukana saattaisi muodostua edes muutama järkevä ajatus. Täysin toisin kuin tänään. Ehkä tästä selvitään. Taas.

Herra Höyryveturi on työmatkalla maailman toisella laidalla. Ja koska jostain kumman syystä en pystynyt osallistumaan hänen vanhenemisjuhliinsa, yllätykset jäivät paljastamatta ja kysymykset esittämättä. Kuulemma. Eikö se jo riitä, että minulle tuotiin viime reissusta tuliaisia pyytämättäni. Enkä ole niitä vieläkään, monista kutsuista huolimatta, käynyt herran kotoa lunastamassa. Sitten minulle kerrottiin, että minulle käyttööni on varattu sellainen kelkkahärveli, jolla voi tuolla lumisissa metsissä pörrätä. Ja opetus kuulemma kuuluu pakettiin. Niin ja tähän voisi varata jonkun viikonlopun lähiaikoina. *huoh*. Sitten pääsiäisenä en kuulemma missään tapauksessa saa lähteä mihinkään, koska silloin on vuorossa ISOyllätys. *maltan tuskin odottaa*.
Operaattoreillamme on valitettavasti roamingsopparit kunnossa myös ulkomaailmaan, joten kilometritkään välillämme eivät ole este ahdistuksen lisäämiselle. Reissulaiselta pukkaa nyt viestiä, että pitää nähdä heti kun hän palaa. On kuulemma monia kysymyksiä, joihin kaivataan minulta vastausta. Tekisi mieli vastata "ei, ei sovi, en halua, en tahdo, ei tosiaan", mutta olen päättänyt, etten vastaa yhteenkään hänen viestiinsä. Jos ei siitä tajua, niin mistä sitten. Vai lasketaanko tässäkin vaikeneminen myöntymisen merkiksi? Niin ja tokihan tuli myös kysely tuliaistoiveista."How about, sulle uusi tyttöystävä".

sunnuntaina, helmikuuta 13, 2005

aikaisin nukkumaan

Kuka käski kukkua aamuun? Koitan löytää tieni nukkumatin maille. Niin ja huomenna tähän aikaan olen iloisella miellä jo aloittamassa työpäivää. Jeah rait. Toivottavasti en yhtä humalassa kuin nyt.

lauantaina, helmikuuta 12, 2005

hyvä päivä

Ihanaa nukkua pitkään, herätä virkeänä ja hyväntuulisena. Keittää aamukahvit ja tehdä sen seuraksi muutama herkkuvoileipä. Lukea rauhassa aamun lehti. Ja kaiken tämän jälkeen, mennä vielä hetkeksi pitämään tyynyille ja peitolle seuraa. Kerrassaan ihanaa.
Nyt nokka kohti sitiä, tavoitteena nauttia yksi huurteinen päiväkalja hyvien kavereiden seurassa. Oluen jälkeen tutkaillaan hetki kirjamessujen tarjontaa, jonka jälkeen siirrytään tyttöjen kanssa tekemään pitsaa, juomaan punkkua ja puhumaan tyttöjenjuttuja. Illalla tsekkausvuorossa eilen uudelleen avattu ja kuulemma täysin uuden ilmeen saanut Amarillo.
Tämä on erittäin hyvä päivä.

perjantaina, helmikuuta 11, 2005

kirja-ahmatti

Olen kroonisesti huono palauttamaan kirjaston kirjoja ajallaan. En edes muista koska olisin siinä onnistunut. Tosin en kyllä myöskään muista, koska olisin viimeksi käyttänyt lainaamon palveluita. Luovuin toivosta itseni suhteen siinä vaiheessa, kun myöhästymisvelkoja alkoi kertyä jo muidenkin kaupunkien kirjastoihin. Koska ajallaan lainojen palauttaminen kerran oli niin hankalaa, päätin siirtyä lainaamisesta omistamiseen. Ja nyt ole siirtynyt ostamisesta sinulla-ei-ole-lupa-edes-katsoa-kaupassa-kirjoihin-päin vaiheeseen.

Olen siis lainakiellossa ja kirjanostolakossa. Ja varsinkin näin kirja-alejen huippukautena se jälkimmäinen tekee tiukkaa. Menin jopa niin pitkälle niksoissani, että surffailin erään kirjakaupan nettisivuilla ja klikkailin alekirjoja ostokoriin kiihtyvällä vimmalla. Kassalle päästyäni ja maksuhetken koittaessa, suljin koko selaimen hävittäen koko vaivalla aikaansaamani kirjalistan bittien taivaaseen. Tuo yritys huijata kirjafriikkiä sisälläni mukashoppailemalla, herätti huijaajassa itsessäänkin lähinnä huvittuneisuutta ja sääliä.

Huomenna on Siperiassa kirjamessut, joihin olen, muun huomisen menon peruuntuessa, antanut itselleni luvan mennä. Ihan vain katselemaan ja hipelöimään niitä totuuden torvia, rakkauden runsaudensarvia, rikosten tapahtumapaikkoja, fantasiamaailmoja ja monien, monien kauniiden sanojen koteja.

Rahat ja luottokortit jätän kotiin. Tai no, taidan kuitenkin vaihtaa karkkipäiväni lupaan ostaa yksi kirja. Vain yksi.

torstaina, helmikuuta 10, 2005

nyt riitti...vai riittikö sittenkään?

Sain ammattiliitoltani brosyyrin, jossa kerrottiin Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestön metalli- ja elektroniikkateollisuuspuolen (sanapötkökauhistus) jäävän helmikuun puolessavälissä sopimuksettomaan tilaan, jollei sopimusta saada hiottua 15.2 mennessä. Mukana tuli myös kiva pinssi tekstillä ”nytriitti”. En ole koskaan ollut näissä asioissa kovinkaan valveutunut. Minun liittojäsenyyskin menee kyllä täysin superinnokkaan jäsenrekrytoijan piikkiin. Myönnän myös, etten edes vaivautunut lukemaan läystäkettä joka pinssin mukana tuli.

Tänä aamuna kustannuspaikan kahvipöydässä kävi kuhina. Moni muukin oli saanut postin mukana hienon pinssin ja infopläjäyksen tilanteesta. Ihan tärkeiltähän nuo ajettavat asiat kuulostivat, mutta en minä niistä kyllä sellaista angstia saa päälle, kuin muutama muu aamukahviaan nauttinut. ”Mä en ainakaan tee mitään enää 15. pvän jälkeen, jos ei sopimusta tule” tai ”sitten aloitetaan lakko heti, jos sopimusta ei synny”. Eihän meillä ole edes mitään porttia, minkä läpi käveltäisiin lakkoilemaan ja mitä lakkovahdit sitten vahtisivat kuin tärkeintäkin kulttuuriperintöä. Toiseksi minulla on niin paljon töitä tehtävänä, että jos viikonkin lakkoilen, eivät edes mahdollisen sovun syntyessä korvattavat ylityötunnit riitä niiden tekoon. Ja vaikka tunnit riittäisivätkin, minun maanpäällinen tomumajani ei kyllä enää omilla tolpillaan seisoisi.

Eli tässä teille mahdollisen lakon alkaessa, yksi erittäin potentiaalinen lakkorikkuri.

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2005

pahiksia sängyn alla

Uskokaa pois. Niin se vain on. Ainakin iltaisin pimeän tullen, kuuluu sänkyni alta rapinaa. Vai tuleeko se sittenkin vaatekaapista tai parvekkeelta tai kylpyhuoneesta. Kummasti ne pahikset alkavat metelöidä vasta silloin, kun olen iltatoimet suoritettuani päässyt peiton alle, kera rosmoja ja murhamiehiä vilisevän dekkarin. Juuri kun kirjassa rellestävä rikollinen on hyökkäämässä päähenkilön kimppuun, alkaa pahis minunkin kaapissani rapistella uhkaavasti.

Täytyyhän sitä nyt ainakin kurkata kaappiin, muka vain tarkistaakseen että huomiseksi silitetty paita on vielä sileänä. Niin ja samalla, kun kerran sängystä nousi, voi tarkistaa, että sekä ulko- että parvekkeenovi ovat kunnolla kiinni. Ja tosiaan, keittiössä kukkiva Gerbera tarvitsee vettä juurikin tähän aikaan illasta. Niin ja nyt kun ylhäällä kerran ollaan, voisi samalla käydä vessassa ja siinä samalla pikaisesti vilkaista, että kaikki shampoopullot voivat hyvin suihkuverhon takana ja, että löylykauha on omalla paikallaan saunan puolella. Kaikki kunnossa, ei kun takaisin kirjan kimppuun. Mutta sitä ennen vielä pikainen vilkaisu sängyn alle, vain toivottaakseni pölykoirille hyvää yötä.

tiistaina, helmikuuta 08, 2005

Supersäi… eiku väsynyt

Tälläistä tapahtuu minulle todella harvoin, että uni tulee ja iskee aivan yllättäen nurkan takaa. Istuskelin eilen illalla sohvalla, toisella silmällä telkkaria seuraten ja toisella blogeja lukien. Tarkoituksena oli muutama sana raapustaa myös tänne, mutta puolikasta otsikkoa pidemmälle en sitten päässyt.
Siitä sohvalta heräilin puoli yhden aikoihin yöllä, kuola poskella ja niska jumissa, ostosteeveen pauhatessa mainostaen jotain uutta, ultimate rasvanpolttajaa. Kroppa vissiin vaan päätti, että nyt loppui tämä yövalvominen sekä liian lyhyet yöunet ja antoi nuijanukutuksen. Voisi tehdä tuota useamminkin, tämä aamu on ollut superpirteä ja töitäkin on jo tullut tehtyä kasapäin. Ehkei se nukkuminen sittenkään ole niin yliarvostettua puuhaa.

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2005

bilevitonen

Missasin eilen yhdet bileet. Herra Höyryveturilla oli syntymäpäiväjuhlat, joihin jätin ahistuksen takia menemättä, vaikka olinkin kuulemma tärkein ihminen koko kutsuvieraslistalla. Jos olisin juhliin osallistunut, ne olisivat varmaan kuuluneet ahdistavimmat bileet-kategoriaan. Koko ilta olisi todennäköisesti mennyt juhlakalua karkuun juostessa ja pelätessä, että mitähän yllätyksiä nyt olisi tarjolla. Ja kaikkien tylyjen en-ole-tulossa-bileisiin tekstiviestienkin jälkeenkin, minä olen hänen mielestään ihana. Argh!

  1. Mistä pidät eniten; juhlista jotka järjestät itse, muiden järjestämistä juhlista vai yllätysjuhlista?
    Kaikista vaihtoehdoista. Bileiden järkkääminen on hauskaa puuhaa, mutta joskus on kiva mennä valmiiseen pöytään. Ja ylläreitä saa järkätä vain niille, joiden tietää tykkäävän yllätyksistä.
  2. Kumpi parempi; teema vai ilman?
    Teema puree täällä. Mutta pileisiin saa valitettavasti enemmän ihmisiä paikalle ilman teemaa.
  3. Anna vinkki hyvästä juhlaleikistä.
    Riippuu osallistujamäärästä. Tanssikilpailu kasikytluvun tyyliin ja tahtiin, oli aika hysteeristä katseltavaa. Osallistujillakin tuntui olevan hauskaa. Sellanen mihin mahdollisimman moni voi osallistua, eikä liian pitkä.
  4. Anna esimerkki oikein hyvästä boolista - tai keksi ihan oma.
    Matkin täältä
    (mistä vinkki tähän vitoseenkin tuli). Ei liian makea, eikä liian hapan. Just hyvä ja toimiva.
  5. Millainen on mielestäsi hyvä juhla? Entä huono?
    Sellainen, josta puhutaan vielä vuosien päästäkin "Hei, muistaksä..." . Bileissä pitää olla hyvä fiilis ja sellaisia ihmisiä, jotka saavat sen fiiliksen nousemaan ja pysymään katossa. Huonoista mainittakoon, liian kellotettu aikataulu (esim. häät, joissa liikaa ohjelmaa), paljon tylsiä ihmisiä ja tylsiä puheenaiheita, liian erilaisia kaveripiirejä ympätty samoihin kekkereihin (toimii kyllä joskus).

toiveunta

Tänään oli tarkoitus viettää tervehenkinen sunnuntai, ilman häivähdystäkään ohimoilla jomottavista edellisillan drinkeistä. Tarkoitus oli myös viettää muutama tunti pulkkamäessä, uutta lumimenopeliä testaten ja raikkaasta ulkoilmasta nauttien. Sen jälkeen olisi vuorossa laskiaismenu, hernekeittoa ja laskiaispullia.

Kaikki muu menikin kuten tarkoitettu, mutta kivoin osuus jäi väliin. Pulkkailu. Ilmojenherra ei ilmiselvästikään tahdo minun kuluttavan aikaa missään niin turhassa puuhassa, kuin pulkkailu tai luistelu. Lähes aina, kun moisia lajeja olen suunnitellut tänä talvena harrastavani, vaihtaa tuo ilmojen säätelijä vettä-Esterin-ahterista-vaihteen päälle ja muuttaa tuon lumeksi kutsuttavan aineen, kengät läpimäräksi kastelevaksi loskaksi. Suututtaa.

Nyt on sitten hyvä olo kun on möllötetty sisällä koko päivä, vedetty kattilallinen hernekeittoa ja pellillinen hillolla ja kermalla täytettyjä pullia. Todella tervehenkistä. Saisi tuo huonotuulinen sääruhtinas, myös hankkiutua eroon näistä ylimääräisistä kiloista, jotka se on huonoilla ulkoilukeleillään aikaan saanut.

perjantaina, helmikuuta 04, 2005

mielikuvamatkailua

Lentoliput kirahvien maahan on nyt sitten varattu! Siistiä. Luulevat varmaan täällä kustannuspaikalla, että suu messingillä puuhastelen näitä työhommia. Ja pah. Ajatuksissani olen jo matkalla.
Vaikka reissuun onkin vielä kuukausia aikaa, voi melkein hyvällä omallatunnolla aloittaa jo matkavarustelun. Eikö. Ovathan liputkin on jo melkein maksettu. Ainakin muutama sata kilometriä on jo säästössä matkatilillä.


Uudet vaelluskengät on jo katsottuna valmiiksi Partiokaupan hyllyltä, nyt vaan odotellaan hetkeä, kun tulee joku sopiva kampanja-ale. Uusi rinkkakaan ei olisi pahitteeksi. Niin ja sitten rantaosuutta varten on jo hyvä alkaa silmäilemään uusia bikinejä. Ja rantakroppakin on vielä kehityksen alla. Täytyy varmaan tehdä oikein to-do-lista.

Taidan matkata mielessäni vielä hetkeksi lämpimän auringon alle, ennen poistumistani tuonne kylmään ja tuuliseen harmauteen.

torstaina, helmikuuta 03, 2005

punainen mylly

"My gift is my song
And this one's for you
And you can tell everybody
That this is your song
It maybe quite simple
But now that it's done
Hope you don't mind
I hope you don't mind
That I put down in words
How wonderful life is now you're in the world"
- Elton John



Oli se hyvä! Kuten osasin odottaakin, sen jo aikaisemmin nähneiden kommenteista. On se hienoa katsella ja kuunnella, nuotilleen laulavien, tanssikuviot taitavien ja uskottavasti näyttelevien, alansa ammattilaisten mukaansa tempaavaa työskentelyä. Ja aina tälläisen kokemuksen jälkeen sitä ihan pikkuisen mielessään toivoo, että "voi kun minäkin saisin edes pienen palan tuollaista luovuutta".


Naapureiden illan iloksi: Poets of The Fall - Don't Mess With Me

kuin mikä tahansa työ

Jos tämä kustannuspaikka nyt päättäisi minut työvelvotteesta vapauttaa ja passittaa kortistoon jonon perälle. Ja kortistosta tulisi ukaasi ottaa vastaan mikä tahansa alan homma tai pesoakaan ei tukea heruisi. Niin olisipa mukava joka aamu astella paikalliseen bordelliin palvelemaan asiakkaita, jotta saisi elämän perusasiat pidettyä kasassa. Prostituoidun työhän on kuin mikä tahansa työ. Ainakin Saksan lakien mukaan.

"Vuoden alussa voimaan tullut Hartz IV -niminen laki määrää, että työttömien työnhakijoiden on vastaanotettava minkä tahansa alan työ tai he menettävän tukensa. Eräs työllisyyttä kohentamaan tarkoitetun lakimuutoksen ongelmista on, että työtön voidaan pakottaa työskentelemään ilotalossa esimerkiksi tarjoilijana mutta myös prostituoituna. Koska prostituutio on Saksassa laillistettu vuonna 2002, on se lain edessä kuin mikä tahansa muu työ." (via Iltalehti)

keskiviikkona, helmikuuta 02, 2005

ompa kumma

Tämä aamuna heräsin siihen, että puhelimeni lauloi Nylon Beattia täysillä. Muistan ihmetelleeni, että kuka …vetti soittaa minulle ennen seiskaa. Katsoin puhelimen kelloa ja tarkistin kuka soittaa. Toistin äskeisen muutamaankin otteeseen, ennen kuin tajusin, että kello on noin kaksi tuntia yli sen ajan, kun minun olisi jo pitänyt olla töissä. Siis ehtiäkseni inhimillisiin aikoihin mennessä täyttämään nuo vaaditut 7.5 pakollista paikallaolotuntia päivässä. Mitään sovittua ei aamuksi onneksi ollut ja ainoat keksityt selitykset esitin hipsiessäni pipo syvällä päässä kustannuspaikalle, niihin aikoihin kun kiireisimmät jo lähtivät lounaalle.

Huomenna olisi pakko olla töissä viimeistään kasilta. Tämä taas aiheuttaa, pommiin nukutun aamun jälkeen sen, etten nuku juuri ollenkaan ensi yönä. Kello yksi vilkuilen vielä kelloa, kello kaksi vilkuilen kelloa, kello kolme herään kevyestä horroksesta säpsähtäen ”huh, vasta kolme”, kello neljä vilkuilen kelloa, Kello viisi herään unessa piipittäneeseen herätyskelloon ja menen suihkuun. Suihkun jälkeen tajuan, että kello on vasta puoli kuusi ”torkahdampa hetkeksi”, Kello kuusi vilkuilen kelloa ja kellon soidessa puoli seitsemältä, herään täydestä unesta aivan kuoleman väsyneenä. Kahdeksalta seison kustannuspaikan aulassa vastaanottamassa vieraitani, juurikin sen näköisenä etten ole silmiäni edes ummistanut yön aikana.

Että sellainen huominen edessä.

tiistaina, helmikuuta 01, 2005

juttukumppani hakusessa

Matkasin nyssellä kohti kotia ja käytävän toisella puolella istuneella herrahenkilöllä oli hieman erilainen tapa kuluttaa matka-aikaa. Ilmeisesti kovasti oli asiaa, mutta koska juttukumppania ei vieressä istunut, niin kontaktia koitettiin saada edessä olevan penkin selkämykseen. Selkämys kun ei jostain kumman syystä herran juttuja ottanut kuuleviin käsinojiinsa, täytyi herran turvautua fyysiseen kontaktiin. Etusormella selkämystä tökkimällä ja haukkumasanoja päin verhoilua syytämällä, herra koitti saada haluamaansa huomiota osakseen. Mutta turhaan, selkämys pystyi vaiti. Moni olisi jo tässä vaiheessa luovuttanut ja tyynynyt mutisemaan itsekseen, mutta vielä mitä. Nyssehän on täynnä penkin selkämyksiä ja koskaan ei voi tietää, jos vaikka joku kiinnostuisi.

Tiedän, kyllä ettei moiselle puuhastelulle saisi käytöksen kultaisen kirjan mukaan nauraa, mutta kovasti piti hammasta purra, etten olisi ääneen hörähdellyt.

liian hieno

Tuttavani sai käyttöönsä uuden Nokia 9300 puhelimen aivan ensimmäisten joukossa. Seuraava etappi olikin sitten tietojen siirtäminen vanhasta 9210i:stä tähän uuteen ja hienoon luuriin, jotta sen voisi ottaa käyttöön. Uusi luuri kainalossa tuttavani marssi työskentelemänsä firman tekniseen tukeen, jonka toimiin kuuluu hanskata myös näitä puhelinasioita. Eipä siirtyneet tiedot, ei sitten millään, vaikka kuinka Suurelta Siniseltä saatujen ohjeiden mukaan koitettiin homma hoitaa. No, koska luuri oli uusi ja outo myös teknisen tuen pojille, ajatteli tuttavani, että josko merkkihuollossa sitten tämä homma olisi jo tutumpi ja siirrot saataisiin sujumaan. Eipä ollut sielläkään vielä homma hanskassa. Uusi hieno puhelin siis kököttää edelleenkin tyytyväisenä laatikossaan, odottaen että joku osaisi tehdä sille jotain.

Lupasin kysellä Nokia-kontakteiltani asiaa. Eikös jokaisen matkapuhelinjätillä työskentelevän tulisi tietää vähintäänkin kaikki uusista tuotteista? Ai, eikö?