keskiviikkona, tammikuuta 26, 2005

penkkivalmentaja

Useimmat meistä harrastavat penkkiurheilua. Eikä pelkästään kotisohvalla, vaan myös ihan tapahtumassa paikanpäällä. Jotkut meistä laajentavat harrastustaan myös penkkivalmentamisen puolelle, lajitietouteensa ja ilmiselvän ylivoimaiseen asiantuntemukseensa vedoten (näin siis luulen). Joka lajin penkkiurheilijoista näitä wannabe-valmentajia varmasti löytyy, mutta lajissa jota ei pelata ihan jäähallin kokoisella areenalla, heidän mielipiteensä ja osaamisensa varmasti kantautuu lähes jokaisen korviin.

Ei sitten muuta kuin mukava etukeno asento, kyynärpäät polviin nojaten ja keuhkot täyteen ilmaa, jotta kommentit sitten lähtevät oikein jylisemällä, kun on tarvis. Tänään suurin paha pelissä olivat ammattitaidottomat tuomarit, jotka eivät osaa seurata peliä, viheltää pilliin, siirtää maalia takasin paikoilleen, antaa jäähyä oikeassa paikassa, eivätkä muutenkaan ymmärrä koko pelistä mitään. Myöskin kotijoukkuetta piti välillä palauttaa ruotuun käskemällä, käyttää enemmän jalkoja, lisätä mailapeliä, vaihtaa ketjujen rakennetta, syöttää enemmän ja tietenkin tehdä enemmän maaleja. Lähes turha siis koko joukkue.

Ei minua haittaa se, että joku haluaa luulla itseään ihmiseksi, joka tietää parhaiten miten asiat tulisi tietyissä tilanteissa hoitaa. Lähinnä huvittaa. Ihmettelen vain mistä kumpuaa tällainen tarve tuoda oma erinomaisuutensa esille. Vaikka olisinkin aivan satavarma, että joku virhe tapahtui, en kehtaisi huutaa sitä koko katsomon tietoon, saatika että minulla olisi siihen minkäänlaista tarvetta. Ehkä se on sitten minun häpeäni.

Myönnän minäkin monesti yhtyneeni ”nuija, nuija, nuija” –mantran huutamiseen jäähallissa. Mutta, se on sellaista kollektiivista tunnelman luomista, ennemmin kuin mielipide siitä, tuomitsiko se tuomari nyt oikeasti jotain väärin tai oliko taklaus oikeaoppinen.


Popitetaan nyt sitten naapureiden iloksi vielä näin illan myöhäisinä tunteina, kun kerran koko päivän se on soinut päässä. Bad Religion - Digital Boy