sunnuntaina, tammikuuta 30, 2005

ahistus

Paljonko ihminen voi oppia toisesta ja toisen tunteista yksien pitsatreffien jälkeen? Ettäkö oikein niin paljon, että voi suunnitella kaikenlaista yhteistä puuhasteltavaa viikoiksi eteenpäin. Ja sanoa, että älä sitten varaa sille ja sille viikonlopulle mitään, kun mulla on yllätys. Auts. Ahistaa. Olen yrittänyt kertoa tälle höyryveturin lailla etenevälle, että minä vaan pelästyn ja juoksen karkuun moisista viisivuotissuunnitelmista ja että hän voisi pikkuisen käyttää myös jarrua. Mutta ainoa kommentti minkä saan on, mutta kun sä oot niin ihana. Tällaisen suunnittelen-elämäsi-puolestasi hyökkäyksen jälkeen, minusta hyvin pian näkyy myös se ei-niin-ihana puoli. Ei minulla ole edes mitään suuria tunteita tätä henkilöä kohtaan. En edes tunne häntä, eikä hän minua, kuin muutaman tekstiviestin ja meilin, sekä niiden yksin treffien verran.

Tietty kyllähän sitä maailmassa on nopeastikin ihastuttu, rakastuttu, sanottu tahdon, rakennettu talo, hankittu pari lasta ja koira. Se on sellainen juttu, joka ei sovi minulle. Tarvitsen aikaa ja omaa tilaa. En valmiiksi täytettyä kalenteria. Ja kyllä mahassa täytyy olla sellainen hassu kipristelevä tunne, sen oikean ihmisen läheisyydessä. Sitäkään ei tämän pikajunan kanssa tunnu, eikä yllätyksenä tullut suukkokaan hetkauttanut mihinkään suuntaan.

Tiedän tiedän. Nyt täytyisi vain keksiä oikeat sanat kertomaan, että hänen täytyy löytää yllätyksilleen uusi kohde.

4 Comments:

At 10:02 ap., Blogger Mimsozinho said...

Höh, harmi ettei homma toiminut. Tässä on ollut niin paljon kaikkea joka suunnassa että on todellinen ihme ettei teillä napsahtanut.

Älä kuitenkaan heitä toivoa menemään, niinkuin mä tein (oon turhan hyvä siinä). Sitä on kuitenkin ilmassa!

 
At 10:37 ap., Anonymous Anonyymi said...

Samanlaisia tyyppejä on pitkin Suomenniemeä. Minä tiedän - olen törmännyt niihin! Ja osaavat olla sitten katkeria, kun saavat tietää ettei yllättämällä saakaan kasvatettua suurta ihastusta. Siihen kannattaa siis varautua...

 
At 1:36 ip., Anonymous Anonyymi said...

Eikä noi tyypit rajoitu vaan Suomeen.. niitä on kaikkialla! Jollekin Alppimaiden urokselle hymy on yhtäkuin avioliittolupaus ja kun se vihdoin ja viimein ymmärtää ettei tässä edes seurustella, se itkee särkynyttä sydäntään. Mutta nyt ainakin tiedän sen, ettei totuuden kertomista kannata pitkittää, pääsee raukka parka vielä eläkepäiviin asti suunnitelmissaan ja korkealta putoaminen tunnetusti sattuu.

 
At 4:50 ip., Blogger Visukinttu said...

Vai että kundi on ollut jo kolminkertainen supersynttärisankari. Aika hienoa silti, että joillakin meistä ei ole minkäänlaista taktikointikykyä - tai tilannetajua. Ikuista rakkautta, tai muita siihen liittyviä tunnetilaa ilmaisevia termejä yleensä sallitaan vasta kolmansilla treffeillä.

 

Lähetä kommentti

<< Home