maanantaina, tammikuuta 31, 2005

minun nimeni on

Aamulehdessä oli tänään juttua Amerikan lapsille annettavista nimihirviöistä.

Tässä muutamia ehdottomia täysosumia:

  • Kun vanhemmat kovasti pitävät vaeltamisesta ja metsässä liikkumisesta, niin tokihan lapsenkin pitää siitä ilosta osansa saada. On oikein valinnanvaraakin: Poisonoak, Roadrash, Off!, Emergencyflare.
  • Tai jos eläimet ovat lähellä sydäntä, niin kukanyt ei tahtoisi olla Panda tai Koala.
  • Juustonystäville on myös omat suosikit Velveeta ja Brie.
  • Ja kyllähän lapsen siitä pitää kärsiä, jos on tämän voimasta alkunsa saanut. DeVodka.
  • Tässä kaikkien kyseistä juhlanaikaa inhoavien suosikki, Mary Christmas Holliday.
  • Tulevaisuuden ammattia kenties silmälläpitäen, LaPleasure.
  • Joka isukin haave, Ford Lightning.
  • Ja lopuksi vielä nimi, joka ensikuulemaltakin on helppo kirjoittaa oikein. Dayzunique Tylettrell Deiondrianiece.

Olen aina tykännyt omasta nimestäni, mutta näiden jälkeen se kuulostaa suorastaan ihanalta.

sunnuntaina, tammikuuta 30, 2005

ahistus

Paljonko ihminen voi oppia toisesta ja toisen tunteista yksien pitsatreffien jälkeen? Ettäkö oikein niin paljon, että voi suunnitella kaikenlaista yhteistä puuhasteltavaa viikoiksi eteenpäin. Ja sanoa, että älä sitten varaa sille ja sille viikonlopulle mitään, kun mulla on yllätys. Auts. Ahistaa. Olen yrittänyt kertoa tälle höyryveturin lailla etenevälle, että minä vaan pelästyn ja juoksen karkuun moisista viisivuotissuunnitelmista ja että hän voisi pikkuisen käyttää myös jarrua. Mutta ainoa kommentti minkä saan on, mutta kun sä oot niin ihana. Tällaisen suunnittelen-elämäsi-puolestasi hyökkäyksen jälkeen, minusta hyvin pian näkyy myös se ei-niin-ihana puoli. Ei minulla ole edes mitään suuria tunteita tätä henkilöä kohtaan. En edes tunne häntä, eikä hän minua, kuin muutaman tekstiviestin ja meilin, sekä niiden yksin treffien verran.

Tietty kyllähän sitä maailmassa on nopeastikin ihastuttu, rakastuttu, sanottu tahdon, rakennettu talo, hankittu pari lasta ja koira. Se on sellainen juttu, joka ei sovi minulle. Tarvitsen aikaa ja omaa tilaa. En valmiiksi täytettyä kalenteria. Ja kyllä mahassa täytyy olla sellainen hassu kipristelevä tunne, sen oikean ihmisen läheisyydessä. Sitäkään ei tämän pikajunan kanssa tunnu, eikä yllätyksenä tullut suukkokaan hetkauttanut mihinkään suuntaan.

Tiedän tiedän. Nyt täytyisi vain keksiä oikeat sanat kertomaan, että hänen täytyy löytää yllätyksilleen uusi kohde.

punk

punk

You are Punk. You're political and opinionated.
(
Which Musical Genre Are You?)


Vinkki testiin tuli täältä.

perjantaina, tammikuuta 28, 2005

typerä kapistus

Että miksikäkö, tämän muutenkin päivittän monta tuntia toljottamani, ruudun kanssa ei voi keskustella niin kuin muidenkin ärsyttävien ihmisten. Jos se ei tee niin kuin tahdon ja jää jumittamaan juuri kriittisillä hetkillä, niin eikö sille silloin voi laukoa kaikki mieleen tulevat solvaukset. Kubiikkelinaapurini ilmeisesti ihmetteli mekastustani ja kurkkasi sermin yli tilannetta ihmettelemään, juuri kun näytin kieltäni tuolle typerälle kapineelle. Nauru sermin takana ei ole vieläkään lakannut. On se hyvä, että jollain on kivaa täälläkin. Saatana.

torstaina, tammikuuta 27, 2005

Hyvä Manse

Kyllähän me täällä asuvat olemme sen jo kauan tienneet, että Tampere on paras. Nyt se sitten on sitä oikein tutkitusti.

Muutaman loistavan asian Mansesta mainitakseni:

Ei muutaku teretulemast poikkeen kauempaaki!

hali

Halipulastahan se tosiaan lähtee. Se toisen ihmisen kaipuu. Vaikka kapsahtelenkin ystävieni kaulaan tuon tuosta ja halaavat kyllä kiltisti myös takaisin :) Olisi se kiva, jos olisi myös yksi sellainen halattava, jolta saisi ja jolle myös voisi antaa, ihan spontaaneja haleja ja isoja tunteita sisältäviä haleja. Ja, että olisi joku joka näkisi, koska minä olen halin tarpeessa ja rutistaisi syliinsä. Ja kyllähän sitä joskus kaipaa myös niitä halista seuraavia hellyyden askelia, kädestä pitämistä, yhdessä nukkumista, suukkoja, seksiä.
Mutta halista olisi hyvä aloittaa.

keskiviikkona, tammikuuta 26, 2005

penkkivalmentaja

Useimmat meistä harrastavat penkkiurheilua. Eikä pelkästään kotisohvalla, vaan myös ihan tapahtumassa paikanpäällä. Jotkut meistä laajentavat harrastustaan myös penkkivalmentamisen puolelle, lajitietouteensa ja ilmiselvän ylivoimaiseen asiantuntemukseensa vedoten (näin siis luulen). Joka lajin penkkiurheilijoista näitä wannabe-valmentajia varmasti löytyy, mutta lajissa jota ei pelata ihan jäähallin kokoisella areenalla, heidän mielipiteensä ja osaamisensa varmasti kantautuu lähes jokaisen korviin.

Ei sitten muuta kuin mukava etukeno asento, kyynärpäät polviin nojaten ja keuhkot täyteen ilmaa, jotta kommentit sitten lähtevät oikein jylisemällä, kun on tarvis. Tänään suurin paha pelissä olivat ammattitaidottomat tuomarit, jotka eivät osaa seurata peliä, viheltää pilliin, siirtää maalia takasin paikoilleen, antaa jäähyä oikeassa paikassa, eivätkä muutenkaan ymmärrä koko pelistä mitään. Myöskin kotijoukkuetta piti välillä palauttaa ruotuun käskemällä, käyttää enemmän jalkoja, lisätä mailapeliä, vaihtaa ketjujen rakennetta, syöttää enemmän ja tietenkin tehdä enemmän maaleja. Lähes turha siis koko joukkue.

Ei minua haittaa se, että joku haluaa luulla itseään ihmiseksi, joka tietää parhaiten miten asiat tulisi tietyissä tilanteissa hoitaa. Lähinnä huvittaa. Ihmettelen vain mistä kumpuaa tällainen tarve tuoda oma erinomaisuutensa esille. Vaikka olisinkin aivan satavarma, että joku virhe tapahtui, en kehtaisi huutaa sitä koko katsomon tietoon, saatika että minulla olisi siihen minkäänlaista tarvetta. Ehkä se on sitten minun häpeäni.

Myönnän minäkin monesti yhtyneeni ”nuija, nuija, nuija” –mantran huutamiseen jäähallissa. Mutta, se on sellaista kollektiivista tunnelman luomista, ennemmin kuin mielipide siitä, tuomitsiko se tuomari nyt oikeasti jotain väärin tai oliko taklaus oikeaoppinen.


Popitetaan nyt sitten naapureiden iloksi vielä näin illan myöhäisinä tunteina, kun kerran koko päivän se on soinut päässä. Bad Religion - Digital Boy


reiska ja pulkka

Auts, sattuu.
Kun leikkii reiskaa *ei tosin jääkaappisellaista*, hinkuttaa mustaa maalia pois ikkunankarmeista monta tuntia, hauis jomottaen ja sutii karmit sen jälkeen lähes uuden veroiseksi peittämällä ne valkoisella Tikkurilalla. Voisi tärinästä päätellä, että käsien liian vähän käytetyt lihakset on melko puhki. Ja sen jälkeen, kun vielä ryntää nysseen hionnasta irronneen pölypilven keskellä, inkkarimaiset mustat raidat poskilla ja varsinkin keväisin trendikkäät vaaleat juovat *tikkurilasta on moneksi* tukkaa elävöittäen, tavoitteena ehtiä muun poppoon mukaan pulkkailemaan. Pulkkailupaikalla treenaa pari tuntia erilaisia taito- kuviopulkkailukoreografioita kuten, kaksi liukuria ja pulkka, kaksi pulkkaa ja liukurit sivuilla, pulkka plays snowboard ja viisi naista ja pulkka, sisältäen tietenkin joka laskun jälkeen pakollisen nousun takaisin huipulle. Niin tänään voin rehellisesti sanoa, että sattuu. Sellaisiinkin lihaksiin, joita en edes tiennyt omistavani. Muutama kauniisti sinertävä mustelma minusta myös löytyy.
Mutta älyttömän kivaa oli sekä reiskailu, että pulkkailu. Ehkä minusta tulee isona pulkkaileva reiska.

maanantaina, tammikuuta 24, 2005

hikipanta ranteessa

Sitten kun erehdyn kommentoimaan jotain asiaa, malliin "se ei mun mielestä ehkä ois kovin kiva", niin johan niitä ei-niin-kovin-kivoja ja mielestäni turhankin retroja kapistuksia vilisee silmissä. Täällä minä teilasin asian, sitten viikonloppuna naapuripöydän pojalla oli punaiset sellaiset ja tänään töissä uudella nuorella harjoittelijalla mustat. Täytyy kai myöntää, että vanhaksi olen toden totta tulossa, kun itse jo kerran eletty, nykyinen retromeininki ei oikein enää kaikilta osiltaan uppoa. Pakko myös myöntää se, että toki itseltänikin ne sellaiset löytyy. Puolustan moista viime vuoden vanhenemispileiden teemalla. Ihan oikeesti.



sunnuntaina, tammikuuta 23, 2005

hortonoomi

Kukat on kivoja, kauniita ja ilahduttavia. Yleensä kukilleni vain valitettavasti käy samoin kuin tälle poloiselle. Ihmeiden aika ei kuitenkaan ole ohi. Olen onnistunut saamaan, jo muutaman kerran viimeisiä henkosiaan vedelleen, ruukkugerberani kukkimaan. Ja, ehei, ei vaan yhtä kaunista keltaista kukkaa ole syntymässä vaan kaksi. Olen huippu, olen guru, siis aivan käsittämättömän hyvä! Tai sitten kukka vaan säälistä päätti vielä kerran ilahduttaa minua. Tuplasti.

lauantaina, tammikuuta 22, 2005

lisää sormia

Niin, emmä mihinkään nukkuun aikaisin päässy. Tai pääsin sänkyyn, mutta unimasa ei tahtonutkaan liittyä seuraani. Niin kovin yleistä on ollut moinen käyttäytyminen häneltä viime aikoina.
Tsättäsin sitten kaverin kanssa puhelimella ajankuluksi, sitten myös toisen kaverin kanssa ja kohta kolmaskin henkilö kaipasi minua. Sitten älähti tämä musta laatikko ja sielläkin oli tsättäilyseuraa vailla yksi. Meinasi tulla hoppu, kun sormet ei riittänyt sitten millään, vaikka sujuvasti kirjoittelen tekstareita vasurilla ja hakkaan läppärin näppistä oikealla tassullani.

Kivaa kuitenkin, ettei tarvinnut yksin tylsistyä ja mukavaa, että minua kaivattiin.

Nyt koitan huudella sen unihiekanlevittäjän kanssani petiin.

perjantaina, tammikuuta 21, 2005

olla vaan

Niin samanlaiset fiilikset kuin täällä. Ihanaa, että on perjantai ja ihanaa että saa vaan olla. Sauna on lämpiämässä, saunajuoma jääkaapissa viilenemässä ja paljon kynttilöitä luomassa rentouttavaa tunnelmaa. Uusin A.Holtin kirja ja oma sänky odottamassa puhdistautumisoperaation jälkeen.
Huomenna voi taas sitten singahdella sinisenä salama paikasta toiseen. Olen jopa jonain heikkona hetkenäni kuulemma lupautunut remonttiavuksi. Avusta en kyllä tiedä, mutta olen aika hyvä komentamaan ja syömään eväitä.

jipiiii

Kyllä tätä tietoa on jo odotettukin. Sinne on vaan vielä niin kovin pitkä matka ja odottavan aika niin kovin pitkä.

torstaina, tammikuuta 20, 2005

helppo nakki

Ei minun pitänyt eilen mihinkään baariin mennä. Kyseisten kekkereiden kutsunkin olin siivousvimmassani laittanut ekologisesti paperinkeräykseen. Mutta olinkin niin haluttua seuraa, että ystäväni soitti kyseisen ravitsemusliikkeen päällikölle, selitti asian ja kysyi voisikohan hänen kutsullaan tulla tällä kertaa myös yksi lisähenkilö. Ei kai nainen voi noin herrasmiesmäisen teon jälkeen olla lähtemättä. Eihän. Ja nyt täällä sitten väsyttää kovasti ja inan verran jomottaa myös ohimoita. Mutta hauskaa oli ja sehän se on tärkeintä.
Kummasti se jaksaa itseänikin hämmästyttää kuinka helposti minut saa taivuteltua liikeelle. Tai yleensä sanon joo, jo ennen kuin toinen edes ehtii esittää asian loppuun. Eli se siitä taivuttelun tarpeesta. Kunhan nyt vaan yritän esittää vaikeasti tavoiteltavaa.

Ihanaa, kun ulkona on valkeaa. Kummasti se lumi piristää tätä ikuisen ankeaa, harmaata ja yleensä myös kylmää aikaa. Jos lumi pysyy maassa huomiseen asti, niin voisi viikonlopun kunniaksi tekaista lumisen ukkelin ja pari enkeliä pihaan naapureiden iloksi. Voisi myös ottaa termariin kuumaa kaakaota ja olla vähän niin kuin retkellä. Kuulostaapa hyvältä. Olisi jo huominen.


tiistaina, tammikuuta 18, 2005

lättykestit

Lättyhimo iski. Tahdon pitää lättykestit. Paljon paljon lättyjä, suolaisia täytteitä, makeitä täytteitä. Tonnikalatahnaa, kinkkutahnaa, pestoa. Kermavaahtoa, vadelmahilloa, hedelmiä. Ja lättyjä, lättyjä, lättyjä. Niin ja koska yksin ei ole kiva olla kermavaahtoa nenänpäässä ja hilloa paidanrinnuksilla, pitää järkätä kavereille lättykestit. Ja pian. Kivaa.

Apua! Tästä yhdenhengen taloudesta ei löydy lättypannua.

maanantaina, tammikuuta 17, 2005

kasvava matkakuume

Tämä olikin hauska tapa visualisoida omat valloituksensa. Ja loistava tapa lisätä muutenkin huipussaan olevaa matkakuumetta. Eli kiitos vaan tänne vinkistä.


valloitukset


ihmevauva

Ihanaa! Ystävilleni syntyi pari tuntia sitten ihmevauva. Ihmeellisen vauvasta tekee se seikka, ettei hänen pitänyt olla edes mahdollista saada alkuaan. Yhdeksän pitkää vuotta siihen meni, kaikki mahdolliset testi ja hoidot tehtiin. Adoptiopaperitkin oli jo pitkän harkinnan jälkeen laitettu vetämään, kun sitten tämä pieni ihme ilmoitti tulostaan. Ja nyt hän sitten putkahti tänne maailmaan kaikkien ihmeteltäväksi. Kyllä se elämä joskus osaa näyttää ne aurinkoisetkin puolensa, vaikka se joissain asioissa viekin hieman enemmän aikaa.

sunnuntaina, tammikuuta 16, 2005

murheellisten laulujen maa

Olisi tietenkin osuvamminkin voinut valita, baariyön jälkeisen päivän piristykseksi suunnitellun, elokuvan. Ei elokuvassa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta kovin vähän siitä mitään iloista ja hymyilyttävää löytyy. Hyviä kotimaisia näyttelijöitä se suorastaan pursuaa, mutta voisi sitä välillä koittaa jotain uusiakin naamoja löytää tai sitten uusiokäyttää vanhoja. Vaikka Mikko onkin niiiiiiin ihana, niin totta se on, että kasvot kuluu, jos lähes jokaisen kotimaisen elokuvan lopputeksteissä esiintyy.

Eilinen hyvä punaviini teki tepposet ja ilta piti lopettaa kesken. Migreeni iski äkkiä ja yllättäen. On ollut jo niin kauan kiusaamatta, että olin jo unohtanut millaista tuskaa se on. Ja pitkän poissaolokauden jälkeen on tietenkin täsmälääkereseptikin jäänyt uusimatta eli nyt täytyi kipu pitää kurissa, yhden löytyneen sinisen pillerin ja laatallisen normiburanaa, avulla. Hieman heikot olivat eväät. Huomenna vien heti reseptin uusittavaksi työterveyteen. On se kumma, että jotkut asiat saa hoidettua vasta sitten, kun on ensin kärsinut seuraukset saamattomuudesta.

lauantaina, tammikuuta 15, 2005

erilaisia mielialoja

Täytettyäni lupaukseni nukkua tänään niin pitkään kuin nukuttaa, heräsin hieman yli kolme iltapäivällä, katseltuani unikuvia reilut 18 tuntia. Tuosta voisi päätellä, että tarvetta unelle oli.

Itsellä oli hyvä ja virkeä mieli nukuttuani lähes vuorokauden ympäri. Siitä sitten unesta toettuani soittelin kaverille onnitellakseni häntä vanhenemispäivästä ja sopiakseni illan ohjelmasta. Ihan hyväntuuliselta vaikutti juhlakalukin, vaikkakin oli sitä mieltä, ettei vanhenemissa ole enää mitään onniteltavaa. Onnittelin silti, vielä uudestaan *jokaisessa meissä asuu pieni piru*. Hih.
Seuraava puhelu olikin hieman erihenkinen. Ystäväni kumppani ei ollut ilmaantunut illan riennoista kotiin ja aamulla oli vaan tullut viesti sisältönään, sammuin, anteeksiantamatonta, huolta ja surua, parempi ehkä erota *tekstiviestillä suhteen lopettaminen pitäisi lailla kieltää, jotenkin niin kliinistä, etäistä ja helppoa*. Siinä sitten pidettiin reilun tunnin pituinen puhelinterapiasessio, jonka aikana ystäväni nautti aamupalakseen kolme viskikahvia. Ei kuulemma ruoka maistu. Kutsuin kylään ja lupasin syöttää, juottaa ja saunottaa, mutta ei kuulemma ollut seurakelpoinen. Ja rivienvälistä luin, että pieni toivo kumppanin ilmestymisestä kotiin ja kaiken olemisesta pahaa unta, eli vielä. Olen pikkuisen huolissani.
Päivän kolmas puhelinkeskustelu *mitenniin puhelin on kasvanut kiinni korvaani* oli taas iloluonteinen. Pitkään yhdessä olleen ystäväpariskuntani herrahenkilö oli aamulla kiikuttanut avokilleen herkkuaamiaisen vuoteeseen ja siinä sitten samalla notkahtanut polvilleen ja kosaissut. Myöntävä vastaus kera kyynelten oli kuulemma ollut tulos. Täksi illaksi siis jo toinenkin syy maljojen nostoon. Mukavaa.
Ja etteivät iloiset asiat pääsisi vaan voitolle päivän puhelusaldossa, niin keskutellessani juuri rengastautuneen pariskunnan kanssa puhelimessa oli puhelimeeni ilmaantunut viesti, joska sisältö suurinpiirtein seuraava "Kaikki miehet on ihan ..tun paskoja. Musta taitaa tulla miesvihaaja. ..ttu, että ..tuttaa." Ystäväni treffikaverista ei ollut kuulunut mitään, vaikka itse olikin treffeille hinkunut. Uusin ruoka, juoma, saunakutsun tälle toiselle ihmissuhteisiin pettyneelle ja nyt se otettiin ilolla vastaan.
Täällä sitä siis odotellaan saunan lämpenemistä mahat täynnä kanapastaa ja lasi täynnä hyvää punkkua. Miesvihaajankin mieli on jo kohonnut huomattavasti ja usko parempaan tulevaisuuteenkin on vilahdellut lauseissa. Iloiset asiat ja hyvät mielet jäivät sittenkin voitolle tänään. Hyvä niin.


torstaina, tammikuuta 13, 2005

kehittävää keskustelua

Pari kertaa vuodessa tulee kustannuspaikalla se hetki, kun kerrataan viimeisen puolen vuoden saavutukset ja saavuttamattomiin jääneet asiat ja tavoitteet. Silloin pitäisi myös raapia kasaan tavotteita seuraavaksi vuodeksi, mielellään järkeviä ja omaan työhön liittyviä sellaisia. En meinannut keksiä mitään järkevää. Kaikki ideat tuntuivat liian helpoilta tai vaikeilta, itsestään selvyyksiltä tai täysin hatusta revityiltä.
Väkisin vääntäen sain sitten kuitenkin muutaman hienolta ja tavoittelemisen arvoiselta kuulostavan etapin raapustettua ja vielä jonkinlaiset suht realistiset aikarajatkin kehiteltyä. Huh, taas saa puolivuotta olla rauhassa.
Puolivuosittain tapahtuvaan tilaisuuteen kuuluu myös osana työntekijän motivaation, työviihtyvyyden sekä tulevaisuuden suunnitelmien kartoittaminen. Eli suomeksi, onko motivaatiota - jos ei niin voit alkaa katteleen muualta hommia, tykkäätkö työkavereistasi - jos et, niin opettele sietämään, jos et suostu sitoutumaan tähän firmaan loppuiäksesi - verokortti tulee postissa.
Ja mitä minä vastasin:
Motivaatio - no ehdottomasti!!! * olen supermotivoitunut tekemään jo toista vuotta kahden ihmisen hommat ja vielä ilman palkankorotusta. Hyväntekeväisyyttähän tämä on*
Työviihtyvyys - Mä tuun toimeen lähes kaikkien kanssa eli voin sanoa silleen viihtyväni *heivatkaan nyt jo ...velttiin se laiska sovinistipossu, joka saa lähes kaikilla sapen kiehumaan*
Sitoutuminen - no itseasiassa mä hain just opiskelemaan ja sit oon ajatellu, et sukellusopen hommaakin vois joskus kokeilla. *eipä jäänyt paljon rivien välistä luettavaksi*

Niin, ja tämän kehittävän keskustelun jälkeen kaikki motivoituneet, hyvin kustannuspaikallaan viihtyvät ja yritykseen sitoutuneet työntekijät tietenkin pyytävät lisää liksaa. Koska ovat sen, ainakin omasta mielestään, ansainneet.

tiistaina, tammikuuta 11, 2005

matkakuume

on sellainen viiruspöpö, joka ei lähde minusta edes millään antipiooteilla. Eikä myöskään auta vaikka useammankin matkan vieraillemaille vuodessa tekisi, niin jo viimeistään paluumatkalla alkaa viirus taas nostaa päätään.
Ikävä työystävä kertoi varanneensa kahden viikon matkan pääsiäisenä Brasiliaan ja kertoi myös varmistaneensa, että samasta lähdöstä löytyisi tilaa myös minulle. Epäreilua! Ei minulle saa tuollaisia syöttejä syöttää. Varsinkin, kun nyt juuri ei olisi sitä maallistamammonaa, millä reissuun lähtisi. Ja toinen ikävä ystävä laskee aamukamman piikkejä kuukauden päästä koittavaan ahrikan matkaan. On se niin väärin.

Siihenhän se sitten meni, että surffailin netissä katsomassa paljonko se hypoteettinen matka nyt sitten muka tulisi kustantamaan. Jos vaikka edes jonkinmoiseen matkaan riittäisi ropoja, sen jälkeen kun olen maksanut ensi kesän kirahvireissun lentoliput. Olisihan se nyt ihan silkkaa loman tuhlausta pyöriä keväällä kaksi viikkoa täällä kotiympäristössä.
Minä tahdon kanssa matkaan. Kun kerran muutkin. Ni.
Mitenniin koitan itselleni perustella, että olisin keväälläkin oikeutettu ulkomaanlomaan. Häh.
Täytyypä lotota lauantaina.

maanantaina, tammikuuta 10, 2005

elämää loman jälkeen

Onhan sitä, mutta ei normaalien työaikojen puitteissa. Ainakin tuntui siltä kahden lomaviikon jälkeisenä maanantaiaamuna. Unirytmi on aivan kenollaan, katselin vielä ikkunasta ulos ja kuuntelin sateen ropinaa puoli neljä yöllä. Kellon olin superoptimistina laittanut soimaan jo puoli kahdeksalta. Ehtisin hyvin kahdeksaksi töihin, varsinkin kun sattui olemaan auto käytössä. Pyh ja pah. Yksi torkku, kaksi torkkua, kolme torkkua ja herätyksen siirto 45min eteenpäin. Sitten taas yksi torkku, kaksi torkkua ja suihkuun heräämään yli puoleksi tunniksi. Ehdinhän minä töihin jopa puoli yksitoista. Kiitos ja kumarrus joustaville työajoille.
Huomenna uudella yrityksellä. Jos sinne toimistolle jo yhdeksäksi pääsisin.

sunnuntaina, tammikuuta 09, 2005

Henkinen ikä

Tämä testi on taas ollut top 10:ssä työpaikan kahvipöytä keskusteluissa. Se ilmestyy sinne aina tietyin välein. Ehkäpä minullakin on sitten taas sen aika, kun kerran muutkin.

Ja tässä tulos...on se ihanaa olla ikiteini :)

Henkinen ikäsi on: 19 vuotta

Oikea ikäsi on: 29 vuotta

Samanikäisiä testiin vastanneita: 7903 kpl

29 -vuotiaista testiin vastanneista

Sinua henkiseltä iältään nuorempia: 8%

Henkisesti samanikäisiä: 4%

Henkisesti vanhempia: 88%