keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Piilosta

" Naivistinen tarina tytöstä, joka ei tiennyt olevansa vankilassa – maailmassa jossa mikään ei ole mahdotonta, eikä kukaan syö täysikuulla appelsiineja."
Siinä tiivistettynä tänään näkemäni näytelmän juoni. Tuttuni oli käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän harjoitustyönään. Mieletöntä. En voi lakata ajattelemasta kuinka erilaisia me ihmiset täällä ollaan. En olisi ikinä pystynyt luomaan moista tarinaa, saatika sitten toteuttamaan sitä vielä niin monimuotoisella ja toisaalta kuitenkin niin pienimuiotoisella tavalla. Kolme näyttelijää, sänky, tuoli, viherkasvi, näkkileipä *krats krunts, narskuu hampaissa*, appelsiineja ja lipasto, jonka laatikosta loistaa valo. Vaihtelevaa musiikkia luomassa tunnelmaa eri kohtauksiin. Valoja ja varjoja, päivää ja yötä. Hysteerisen hauska possu. Täydellisen naiivit haltijoiksi haluavat keijut. Ja mistä tuli se mieletön idea menneen selittämiseen valokuvilla ja nauhalta tulevalla äänellä. En tiedä. Mutta älyttömän hienoa, että meitä on täällä erilaisia. Sellaisiakin, joiden mielikuvituksella ja luovuudella saa aikaan tälläisiä elämyksiä.
Saan minäkin juttuja aikaan, mutta vähän erilasia.