sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004

kiireestä ja kiireettömyydestä

Olisin voinut jäädä vaikka viikoksi mökille. Parissa päivässä ehtii juurikin päästä mökkitunnelmaan, tottua verkkareissa vetelehtimiseen ja hankkiutua eroon mielen pahimmasta kiireestä. Kauemmin menee palautua takaisin mökkifiiliksistä ja sopeutua takaisin urbaanin cityihmisen kiireiseen elämään. Ei taida kyllä ihan huomenna vielä löytyä sitä tehokkainta työmoodia. Pää olisi tarvinnut pikkuisen pidemmän tauon arjesta, pystyäkseen tarttumaan työnsarkaan akut täysin ladattuina.
Onneksi on joulu tulossa. Tai ei se joulu niinkään itseään odotuta, vaan silloin pidettävä kesältä säästöön jäänyt lomaviikko. Ja kun siihen vielä yhdistää ylimääräiset työpaikalla vietetyt tunnit, saan olla lomaneuvoksena lähes kaksi viikkoa. Onni ja autuus. Paljon paljon kirjoja, hyvää ruokaa, ystävien seuraa eikä kiirettä mihinkään. Voiko parempaa olla.
Ensi viikonloppukin on buukkamaton, ensimmäinen sitten syyskuun. Sekin on jo luksusta. Itsehän sitä yleensä kiireen ja puuhan itselleen järjestää, joten turha kai valittaa. Ja yleensä viihdynkin paremmin elämässäni, jos koko ajan on menoa ja suunnitelmia. Mutta jossain kohtaa tälläinen vannoutunut duracellpupukin huomaa kaipaavansa hiljaisuutta ja rauhaa. Leppoisaa koti-iltaa hyvän ystävän tai vaikka vain hyvän kirjan seurassa. Ja silloin kun se tunne tulee, silloin tietää että pupun akut ovat melkoisen vähissä ja rauhoittumiselle on todella tarvetta. Joskus olen jättänyt tälläiset tunteet huomioitta tai vaan ajatellut lepääväni sitten joskus myöhemmin. Seuraukset eivät ole olleet kovin mukavat.
Taidankin aloittaa kevyen laskun lomailuun jo ensi viikonloppuna ja viettää kiireettömän kaksipäiväisen. Sen verran paljon kuitenkin pidän itsestäni.