sunnuntaina, joulukuuta 19, 2004

epäreilu elämä

Kiitos sinulle herra tai rouva ilmojenherra, oikean vuodenajan palauttamisesta. Yöllä satanut valkoinen höttökään ei tosin pystynyt piristämään tätä synkkää päivää.

Heräsin aamulla puhelinsoittoon. Se oli isäni joka soitti ja kertoi sydäntäraastavan uutisen. Pikkuveljeni paras ystävä oli kuollut. Poika, jonka minäkin olen tuntenut ihan natiaisesta. Tuntuu niin avuttomalta, kun näet että läheistä ihmistä sattuu, mutta et tiedä mitenkä auttaa. Ei ole mitään tapaa helpottaa sitä tuskaa, jonka parhaan ystävän yhtäkkinen poismeno aiheuttaa.

Elämä on joskus niin epäreilua. Ei tälläistä voi ymmärtää. Miksi toisaalta pitäisikään. Ei voi olla tarkoitettu, että ihmisen elämä on ohi neljännesvuosisadan jälkeen. Ei niin saa olla.

Nyt, jos koskaan, kaipaisin toista ihmistä vierelleni tähän sohvalle. Sellaista jota voisi rutistaa ja joka rutistaisi takaisin.

Kyyneleet vaan eivät tunnu loppuvan.