torstaina, joulukuuta 30, 2004

matkaan

Hip ja hei. Kaikille ihanaa ja onnellisesta alkavaa vuotta 2005! Tää neiti lähtee nyt lomalle. Tai ollaanhan tässä jo lomailtu, niinku oltu töistä pois, mutta jotenkin se loma vaan tarkoittaa mulle lentokoneeseen loikkaamista. Enkä mä mihinkään kovin kauas mene, Riikaan vaan. Mutta ulkomaille kummiskin. Eli toivotaan, että Raianeör kelistä huolimatta tänään nousee manse-pirkkalan kentältä.
Sii juu nekst jier!!!

maanantaina, joulukuuta 27, 2004

luonnonvoimat

Järkyttävää katseltavaa uutiskuvat tsunamin tuhoalueilta ja siellä olleiden ihmisten kuvaamat videot. Niin monet menettivät läheistensä lisäksi myös kaiken muun maallisen omaisuutensa. Ja niin monen matkalaisen läheiset sanoivat viimeiset hyvästit ennen matkaa, sitä kuitenkaan millään aavistamatta. Kuinka tälläisen voisi aavistaa. Tilastojen mukaan vastaavanlaisia katastrofeja sattuu kyseisellä alueella vain noin kerran 700 vuodessa.
Itku meinasi tulla, kun pienen veljenpoikansa tyrskyissä menettänyt mies kertoi itkien tapahtuneesta. Tämäkin laittoi nieleskelemään.
Surullista, niin kovin surullista.

Kuten muutamat (ainakin
pinseri ja schizo) jo kommentoivatkin, tehdään täällä ainakin näin Suomesta katsoen, erittäin tärkeää työtä, sekä paikanpäällä että virtuaalimaailmassa.

Toivottavasti mindyn tutut löytyvät ehjänä. Minun tutut olivat vasta tänään ja perjantaina menossa, mutta nyt vaihtui kaukomatka johonkin tällä hetkellä turvallisempaan kohteeseen.


läheisyys

On se vaan mukavaa nukkua toisen ihmisen vieressä. Ja kun yöllä herää, voi hakeutua takaisin lusikka-asentoon ja rutistaa tai havahtua siihen että toinen tekee niin. Siihen voisi jopa tottua. Mutta kattellaan.

tiistaina, joulukuuta 21, 2004

surua

Heti, kun jään yksin, palaavat ajatukseni saamaan surulliseen asiaan. Ja sen mukana moneen ikävään tapahtumaan menneisyydestä. Taidan palata tänne tarinoita kertomaan, vasta, kun minulla on jotain muuta jaettavaa kuin kyyneleet.

sunnuntaina, joulukuuta 19, 2004

epäreilu elämä

Kiitos sinulle herra tai rouva ilmojenherra, oikean vuodenajan palauttamisesta. Yöllä satanut valkoinen höttökään ei tosin pystynyt piristämään tätä synkkää päivää.

Heräsin aamulla puhelinsoittoon. Se oli isäni joka soitti ja kertoi sydäntäraastavan uutisen. Pikkuveljeni paras ystävä oli kuollut. Poika, jonka minäkin olen tuntenut ihan natiaisesta. Tuntuu niin avuttomalta, kun näet että läheistä ihmistä sattuu, mutta et tiedä mitenkä auttaa. Ei ole mitään tapaa helpottaa sitä tuskaa, jonka parhaan ystävän yhtäkkinen poismeno aiheuttaa.

Elämä on joskus niin epäreilua. Ei tälläistä voi ymmärtää. Miksi toisaalta pitäisikään. Ei voi olla tarkoitettu, että ihmisen elämä on ohi neljännesvuosisadan jälkeen. Ei niin saa olla.

Nyt, jos koskaan, kaipaisin toista ihmistä vierelleni tähän sohvalle. Sellaista jota voisi rutistaa ja joka rutistaisi takaisin.

Kyyneleet vaan eivät tunnu loppuvan.

lauantaina, joulukuuta 18, 2004

väärä vuodenaika

Huhuuuu! Herääätyyyyys sinä ilmojen herra tahi rouva. Ihan vain näin ystävällisesti haluaisin huomauttaa, että teillä taitaa olla kalenteristanne väärä aukeama auki tai sitten sisäinen kellonne on vuodenajan suhteen pikkuisen kenollaan. Nyt on siis joulukuu eli talvi. Ylensä talvella on kylmää ja lumista. Nyt tämä ilma muistuttaa erehdyttävästi jompaa kumpaa vuodenaikaa ennen tai jälkeen talven. Voisiko siis olla mitenkään mahdollista saada lunta tämän loppumattoman vesisateen tilalle? Se valkoinen höttö myös kummasti piristäsi ja valaisisi tämän ympärivuorokautisen pimeyden keskellä. Ei minulla muuta tällä kertaa.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Piilosta

" Naivistinen tarina tytöstä, joka ei tiennyt olevansa vankilassa – maailmassa jossa mikään ei ole mahdotonta, eikä kukaan syö täysikuulla appelsiineja."
Siinä tiivistettynä tänään näkemäni näytelmän juoni. Tuttuni oli käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän harjoitustyönään. Mieletöntä. En voi lakata ajattelemasta kuinka erilaisia me ihmiset täällä ollaan. En olisi ikinä pystynyt luomaan moista tarinaa, saatika sitten toteuttamaan sitä vielä niin monimuotoisella ja toisaalta kuitenkin niin pienimuiotoisella tavalla. Kolme näyttelijää, sänky, tuoli, viherkasvi, näkkileipä *krats krunts, narskuu hampaissa*, appelsiineja ja lipasto, jonka laatikosta loistaa valo. Vaihtelevaa musiikkia luomassa tunnelmaa eri kohtauksiin. Valoja ja varjoja, päivää ja yötä. Hysteerisen hauska possu. Täydellisen naiivit haltijoiksi haluavat keijut. Ja mistä tuli se mieletön idea menneen selittämiseen valokuvilla ja nauhalta tulevalla äänellä. En tiedä. Mutta älyttömän hienoa, että meitä on täällä erilaisia. Sellaisiakin, joiden mielikuvituksella ja luovuudella saa aikaan tälläisiä elämyksiä.
Saan minäkin juttuja aikaan, mutta vähän erilasia.

tiistaina, joulukuuta 14, 2004

mikä joulurauha

Iki-ihanaiset joulukortit eivät ole vielä mitään, verrattuna joululahjojen hankkimiseen.
Ihmisistä tulee ihan maanisia. Ryntäilevät ostoskärryjensä kanssa ympäri tavarataloa, leikkien lapsuudesta tuttua ei-väistetä-muuta-kuin-puuta-leikkiä ja haalien hirvittävällä tahdilla kaikennäköistä rompetta kärryyn, aivan kuin tavarat olisivat vaarassa loppua millä sekunnilla hyvänsä.
Eli se siitä tarkkaan mietitystä lahjasta ja antamisen ilosta. Kassalla todetaan "Visalle", tammikuussa voi sitten vasta miettiä, paljonko kaikki tämä jouluinen ihanuus tuli maksamaan.
En minä inhoa joulua tai lahjojen antamista. Tuntuu vaan tyhmältä ostaa lahjoja väkisin, yhtään miettimättä mikä kenellekin sopisi tai mistä kukakin pitää. Viime jouluina on itsellänikin ollut hirveä paniikki, että mitä keksiä sille ja sille, kun ne kuitenkin sen paketin kiikuttavat. Problem solved. Kysyin näiltä muutamalta taholta, että olisiko homma ok, jos emme keskenään lahjoja tänä vuonna vaihtaisi. Kaikkien asianosaisten mielestä asian voisi näin sopia ja joidenkin kasvoilta pystyin lukemaan samankaltaisen helpotuksen tunteen, kun itse tunsin. Kummallisesti ihmiset tekevät asioita, joista eivät nauti tippaakaan.
Tämä sopimus ei silti tarkoita, etten yhtään lahjaa pakettiin käärisi. Muutaman tottakai. Mielestäni hyvin mietityn. Suurinosa on hankittu jo hyvissä ajoin ennen kaoottisia joulunalusviikkoja. Nyt voin sitten vaan puuhastella kaikkea muuta kivaa, kuten poltella kynttilöitä, kutoa isän joululahjakaulahuivia ja lähteä huomenna Turkuun teatteriin.

maanantaina, joulukuuta 13, 2004

joulukorttiressi

Ihan oikeasti minä tykkään lähetellä kortteja ystäville ja tuttaville päivien piristykseksi. Mutta näin pakon edessä se on melko tuskaista puuhaa. Muutamalle ystävälle olin toki suunnitellutkin lähettäväni tervehdyksen, mutta eilisen vanhemmillani pidetyn korttisavotan jälkeen ajattelin, että josko minäkin sitten lähettäsin vielä muutaman kortin lisää. Kun kerran viime vuonnakin sain joulutervehdyksiä sellaisilta ihmisiltä, jotka puuttuvat kokonaan minun postituslistaltani.
Ja siihenkö se sitten jää. Ehei. Siitä vasta alkaa loppumaton syöksykierre ja lista sekun pitenee. Jos lähetän heille, on pakko lähettään myös noille. Ja kerran kirjoitin jo tuolle kortin, on listaan lisättävä myös hänet. Apuaaa!!!
Luulin liioitelleeni tänään kortteja ostaessani, mutta huomenna tarvitsen kaupasta kasan lisää. Ja sittenkin olen varmaan unohtanut hänet, heidät tai ne listaltani.
Ehkä tästäkin asiasta se iloinen joulumieli jossain kohtaa löytyy. Ensi vuonna pitäydyn taas siinä alkuperäisessä ja erittäin lyhyessä nimilistassa. Että ihan vaan tiedoksenne!

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004

kiireestä ja kiireettömyydestä

Olisin voinut jäädä vaikka viikoksi mökille. Parissa päivässä ehtii juurikin päästä mökkitunnelmaan, tottua verkkareissa vetelehtimiseen ja hankkiutua eroon mielen pahimmasta kiireestä. Kauemmin menee palautua takaisin mökkifiiliksistä ja sopeutua takaisin urbaanin cityihmisen kiireiseen elämään. Ei taida kyllä ihan huomenna vielä löytyä sitä tehokkainta työmoodia. Pää olisi tarvinnut pikkuisen pidemmän tauon arjesta, pystyäkseen tarttumaan työnsarkaan akut täysin ladattuina.
Onneksi on joulu tulossa. Tai ei se joulu niinkään itseään odotuta, vaan silloin pidettävä kesältä säästöön jäänyt lomaviikko. Ja kun siihen vielä yhdistää ylimääräiset työpaikalla vietetyt tunnit, saan olla lomaneuvoksena lähes kaksi viikkoa. Onni ja autuus. Paljon paljon kirjoja, hyvää ruokaa, ystävien seuraa eikä kiirettä mihinkään. Voiko parempaa olla.
Ensi viikonloppukin on buukkamaton, ensimmäinen sitten syyskuun. Sekin on jo luksusta. Itsehän sitä yleensä kiireen ja puuhan itselleen järjestää, joten turha kai valittaa. Ja yleensä viihdynkin paremmin elämässäni, jos koko ajan on menoa ja suunnitelmia. Mutta jossain kohtaa tälläinen vannoutunut duracellpupukin huomaa kaipaavansa hiljaisuutta ja rauhaa. Leppoisaa koti-iltaa hyvän ystävän tai vaikka vain hyvän kirjan seurassa. Ja silloin kun se tunne tulee, silloin tietää että pupun akut ovat melkoisen vähissä ja rauhoittumiselle on todella tarvetta. Joskus olen jättänyt tälläiset tunteet huomioitta tai vaan ajatellut lepääväni sitten joskus myöhemmin. Seuraukset eivät ole olleet kovin mukavat.
Taidankin aloittaa kevyen laskun lomailuun jo ensi viikonloppuna ja viettää kiireettömän kaksipäiväisen. Sen verran paljon kuitenkin pidän itsestäni.

torstaina, joulukuuta 09, 2004

torjantai

Ihanan lyhyt työviikko, kun maanantai oli vapaa. Silti olen jo ihan levon tarpeessa. Niin, vähäunisella ja krapulaisella menneellä viikonlopulla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Ei. Tänä viikonloppuna pysyn kaukana anniskelukuppiloista ja lähden mökille ottamaan rennosti. Tosin, ainahan voi kysyä, kuinka mahdollista se rentoutuminen sitten on, kun kasa viime viikonlopun hippailuystäviäni lähtee mukaan.
No tarjolla on ainakin hyvää seuraa, paljon paljon ruokaa, saunomista, seurapelejä, joulupukki ja ehkä myös pikkuisen terästettyä glögiä. Laukut odottavat jo pakattuina eteisessä, että siitä vaan sitten nappaan ne matkaan töiden jälkeen. Pitää myös muistaa ottaa jääkaapissani möllöttävä joulukinkku mukaani, ei kuulemma ole pikkujoulupöytä eikä mikään, jos ei siinä kinkkua ole.
Eli mitenniin rauhallinen ja rentouttava mökkiviikonloppu edessä. Puhutaan vaan asioista asioiden oikeilla nimillä. Yhdet pikkujoulut siis lisää.
Onneksi kohta on tammikuu, eikä missään tapahdu mitään, eikä missään ole ketään.

tiistaina, joulukuuta 07, 2004

Kuin viini vanhetessaan

parani mansessa tänään pelattu lätkämatsikin loppua kohden moninkertaisesti. Jatkoajat, rankkarit ja kaikki. Tulos ei kyllä järkähtämätöntä kirvesrintafania paljon lämmitä, mutta saatiimpa edes yksi piste. Osallistuin myös jälleen tekstariäänestykseen pelin vakuuttavimmasta pelaajasta ja muistona moisesta teosta, minulla on nyt hieno Montrealin maila kirvesrintojen nimmareilla varustettuna. Nyt vaan kaivamaan luistimet naftaliinista ja jäälle!

maanantaina, joulukuuta 06, 2004

Itsenäistä päivää

Ei kahta ilman kolmatta. Eli taas tassuttelin kotiin vasta aamulehdenjakajan jälkeen. Alkaa jo tulla tavaksi. Pelottavaa. Onneksi arki jatkuu taas huomenna ja kello herättää töihin siihen aikaan, kun olen viime päivinä vasta rantautunut kotiin. Ompas piristävä ajatus. Oli kyllä niin hauska ilta, että ehkä sen voimalla jaksaa töihinkin herätä.
Kokkasin tänään koko pataljoonalle eli vanhemmilleni sekä pikkuveljelle avecceineen. Alkuruuasta jälkkäriin. Oli hyvää, muidenkin kuin kokin mielestä. Ruuanlaitto on sitten kivaa ja rentouttavaa puuhaa. Toi ainakin vaihtelua viikonlopun yksitoikkoiseen puuhasteluun...baarissa roikkumiseen *morkkistelee*

Hyvää itsenäisyyspäivää!


sunnuntaina, joulukuuta 05, 2004

On se kumma

että jos lähtee vaan käymään ystävän kanssa krapulailtaruualla, niin sitten löytääkin itsensä baarista tilaamasta caipiroscaa ja siideriä. On se kumma.

lauantaina, joulukuuta 04, 2004

pieni joulu

Rakas burana, ole kiltti ja auta. Päähän sattuu. Kovasti. Mutta hyvät oli kekkerit. Illan pääesiintyjä ei kyllä kuulu suosikkeihini, mutta onneksi hän oli päättänyt pitäytyä pääasiassa covereissa, niin mukana oli joitain ihan tanssittaviakin biisejä. Ilmainen ja myöhemmin ihan itsekin maksettu siideri maistui, pääkivusta päätellen liiankin kanssa. Alustavan plänin mukaan oli tarkoitus siirtyä pilepaikalta mansen yöhön, mutta kummasti siinä vaan niin kävi, että puoli neljän kieppeillä suunnattiin suoraan purilaispaarin kautta taksijonoon. Muutaman sadan muun pikkujouluilijan kanssa. Ja se jono. Ja se pakkanen. Ja taas päällä se jo aiemminkin mainittu ja pakkasella sinne-missä-pippuri-kasvaa kirottu hamonen. Niinhän siinä sitten kävi, että viimeinen yöbussi vihdoin noukki tämän syväjäätyneen tyypin kyytiin, ennenkuin olin taksijonossa lähelläkään päämäärää. Kuuma suihku, villasukat ja kaksi peittoa, vasta auttoi sulattamaan minut.